Moikka ja terkut Christchurchin lentokentältä! Kello on 5.30 ja nuokun täällä flat white -kahvini kanssa venaillen puolen tunnin päästä alkavaa boardingia. Eilen illalla pakkasin rinkkani vikaa kertaa ja aamulla airport shuttle tuli hakemaan 3.55... Palataan vielä hetkeksi (hehheh kuulokkeista soi juuri Younghearted - Vielä hetkeksi ja biisin kohta 'jäämään vielä hetkeksi' tuli täsmälleen samaan aikaan kun kirjotin ton) mun vikoihin hetkiin Uudessa-Seelannissa.
Viimeinen kohde mun reissussa oli Christchurch, eteläsaaren itärannikolla sijaitseva kaupunki. Tuntui niin hassulta, mutta samalla myös kivalta, olla pitkästä aikaa ihan oikeassa kaupungissa. Aloin ekana iltana miettiä, että onko missään mun käymässä paikassa eteläsaarella ollut kävelijöille liikennevaloja ennen Christchurchia? Mulla ei ole aavistustakaan ja uskon, ettei ainakaan omalle kohdalle ole pahemmin osunut, sillä valojen vaihtumisen odottelu oli niin kummallista. Christchurch koki v. 2011 helmikuussa suuret maanjäristykset, joiden tuho näkyy yhä selkeästi kaupungissa. Kirkoista ja muista vanhoista rakennuksista puuttuu seiniä ja kattoja ja restaurointia on käynnissä joka puolella. kuulemma täällä on asuinalueita, jotak ovat paljon pahemmin tuhoutuneita, mutta en tällä kertaa lähtenyt sinne asti. Tämän kaiken vastapainona Christchurchissa on mieletön määrä taidetta ja graffitteja ilahduttamassa katukuvaa. Kaduilla oli isoja tanssimattoja, aurinkoenergiaa käyttäviä latauspisteitä elektroniikalle, värikkäitä taidolla tehtyjä graffitteja ja infotailuja kertomassa maanjäristyksen tuhoista. Ehkä juuri tämän kontrastin takia Christchurch oli musta tosi mielenkiintoinen kaupunki, vaikka tuho onkin todella surullinen näky. Pienempiä maanjäristyksiä kaupungissa on jatkuvasti, tänäkin vuonna niitä on ollut jo pari.
Christchurchissa mulla oli kaksi päivää aikaa, ja vaikka olin etukäteen lukenut, miten tuolla ei ole mitään tekemistä, mä viihdyin hyvin. Suurimman osan ajasta kävelin ympäriinsä tutkien kaikkea katutaidetta ja graffitteja. Suurimman vaikutuksen muhun teki "185 empty chairs" -installaatio, joka kuvaa maanjäristyksen vaatimia 185 uhria. Teoksen tuolit koostuivat kaikesta vauvan kopasta pyörätuoliin, ja kaikki tuolit on käsin maalattu.
Tein myös daytripin Kaikouraan, joka sijaitsee 2,5h pohjoiseen Christchurchista. Kaikoura on aivan ihana pieni kylä itärannikolla. Tuolla aaltojen iskiessä rantaan tuli hetkeksi olo kuin olisi ollut Australian itärannikolla. Okei asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että pääsin käyttämään shortseja ja t-paitaa ekaa kertaa sitten Abel Tasmanin. NZ:n länsirannikolla samanlaista fiilistä ei ole tullut, sillä rannikot ovat täysin erilaisia - länsi on jotenkin karumpi. Kaikoura on tunnettu valaista, delfiineistä ja hylkeistä ja tuolla järjestetäänkin erilaisia boat trippejä ja jopa delfiini- ja hyljeuinteja, jotka tosin on mun mielestä vähän kyseenalaisia eläinten hyvinvoinnin kannalta.
Anyway mun päivän pääaktiviteetti oli paljon kehuttu n. 3,5h Kaikoura Peninsula walk, jotka kiemurtelee pitkin upeita rantakallioita ja matkalla olisi mahdollisuus spottailla hylkeitä. Hylkeitä ja delfiinejä oon nähnyt muutamaan otteeseen Uudessa-Seelannissa aiemminkin samoin kuin valaita ja delfiinejä Ausseissa, mutta ei noihin otuksiin ihan heti kyllästy. Tämä kävely pääsi kyllä kärkisijoille kivoimpien kävelyiden listalla heti Roys Peakin ja Ben Lomondin jälkeen
Kävelyn alkupuolella oli seal colony, jossa oli kerrottu olevan paljon hylkeitä. No... Siellä oli kolme hyljettä n. 200m päässä ja rantakalliolla yksi raukka, joka oli ympäröity yhden turistibussin väellä n. 0,5m etäisyydeltä. Ohjeethan käskevät jättää hylkeet rauhaan, ja antaa heille 10m etäisyys, mutta kun hylkeen kanssa otetut selfiet ovat niin tärkeitä. Yksi turisteista astui melkein hylkeenevän (onko se evä??) päälle, jonka seurauksena hylje selvästi ärsyyntyi ja nousi pystympään. Ajattelin tämän pelästyttäneen turistit, mutta ei, joukko puhkesi aplodeihin ja tämä melkein päälleastunut kumarteli muille. Nyt saataisiin parempia selfieitä hei.
Jätin turistiryhmän ja jatkoin kävelyä. Upeiden maisemien lisäksi pääsin nauttimaan n. 20-30 hylkeen seurasta täysin rauhassa, sillä paikka oli vähän syrjässä pääpolulta. Hylkeenpoikasia ei täällä ollut, mutta oli noi täysikasvuisetkin aika ihania. Lähistöllä sijaitsee vesiputoukset, jossa voi spottailla hylkeenpoikasia. Mä en kuitenkaan saanut ihan selkoa, että missä tämä sijaitsee, kun Google maps sanoi 20km ja infotaulu 1,6km. Jätin hylkeenpoikaset ja parkkeerasin sen sijaan rannalle fish&chipsien (kalana blue cod) kanssa ja piti tota NZ:n lemon&paeroaakin maistaa!
---
Näihin maisemiin päättyi mun kuuden viikon reissu halki Uuden-Seelannin. Upea reissu kaikin puolin ja en voi olla kuin mielettömän ylpeä, että olen itse hoitanut, suunnitellut, varannut ja ottanut selvää kaikesta, mitä tänä aikana on tapahtunut. Kuusi viikkoa oli mulle tällä erää sopiva aika Uuteen-Seelantiin. Toki tuolla olisi riittänyt nähtävää ja koettavaa kuukausiksi, mutta budjettikin tulee valitettavasti vastaan, sillä NZ ei ole halpa maa. Myös jos budjetti olisi ollut pohjaton, olisin vuokrannut auton, mutta itsekseen reissussa olleena se olisi tullut bensoineen ja vakuutuksineen älyttömän kalliiksi. Toisaalta bussissa sain usein kaikenlaista yleistä tietoa ja nippelifaktoja bussikuskilta. Uudessa-Seelannissa ihmiset reissaa ympäriinsä busseilla, autoilla, asuntoautoilla, pakettiautoilla, pyörillä, mpottoripyörillä, liftaten ja jopa kävellen.
Uusi-Seelanti tuntui jotenkin heti tosi kotoisalta ja omalta paikalta. Voisin hyvin kuvitella palaavani tänne myöhemmin, sillä viihdyin ihan älyttömän hyvin. Kaikista 13 majoituspaikasta tykkäsin ihan tosi paljon yhtä lukuunottamatta. Mä teen aikamoista pohjatutkimusta ennen hostellien varausta, joten ihan tuurilla ei menty, mutta arvostelut ja kuvatkin voivat joskus pettää. (Ja tähän väliin muutamille teille, jotka olette ihmetelleet, että miksi majoitun hostellissa enkä hotellissa... Ensiksikin esim. mun Christchurchin hostelli huippupaikalla $36/yö, viereinen hotelli n.$170/yö. Toiseksi, kuinka yksinäiseksi tuntisinkaan itseni kyhjöttäessäni omassa huoneessa hotellissa, kun nyt olen voinut jakaa aamupalahetket, matkavinkit, lautapelit, leffaillat ja keskustelut muiden vieraiden kanssa. Hostelli ei myöskään tarkoita köyhien likaista majoitusta. Mun kaikki hostellit ovat olleet ehdottoman siistejä ja kaikki asiat loppuun asti mietittyjä. Joo, kukaan ei vaihda mun pyyhettä, mulla pitää jopa olla oma pyyhe, ja jaan kylppärin samoin kuin huoneen tuntemattomien ihmisten kanssa, joihin menee välillä hermot ja joudun itse kokkaamaan aamiaiseni (hyvin varustelluissa keittiöissä), ellen lähde ulos syömään. Suurin osa vieraista on 20-30v nuoria, mutta mukaan mahtuu myös keski-ikäisiä pariskuntia ja varakkaita eläkeläisiä Kertaakaan en ole edes harkinnut hotellia, tää on ollut hyvä just näin.)
Kertaakaan en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi, jos Mt Cookin muutamaa päivää ei lasketa mukaan. Viihdyn todella hyvin itsekseni, mutta lähes poikkeuksetta joka päivä on ollut kunnon juttutuokioita muiden hostellivieraiden, samaa walkia tekevien tai vaikka samassa kahvilassa istuvien ihmisten kanssa. Olen oppinut taas niin paljon lisää itsestäni, muista ihmisistä ja maailmasta. Olen kuullut mielettömiä elämäntarinoita ja matkajuttuja, saanut korvaamattomia elämänviisauksia ja piristystä ja neuvoja tarpeen vaatiessa.Vaikka monien ihmisten kanssa olen viettänyt vain joitain tunteja tai muutamia päiviä ja en välttämättä edes tiedä henkilön koko nimeä, on kohtaamiset silti olleet avartavia ja olen saattanut jäädä kaipaamaan ihmistä myöhemmin.
Olen saanut oikoa vääriä olettamuksia Suomesta ja kertoa kymmeniä kertoja Suomen koulutusjärjestelmästä, ilmaisesta yliopistosta ja meidän laajasta kielitaidosta. Joka ikinen ihminen parikymppisestä miehestä seittemänkymppiseen rouvaan on ollut hämmästynyt. Sanonta, että kotia alkaa arvostaa ihan eri tavalla matkaillessa, pitää todellakin paikkansa. Olen aina tykännyt Suomesta, mutta tietynlainen arvostus täällä on kasvanut kotimaata kohtaan.
Ehkä lempparein matkanpätkä oli Nelson-Abel Tasman-Punakaiki-Franz Josef-Wanaka-Queenstown. Tolla akselilla mulla oli tosi hyvä määrä aikaa, hyvät säät, mielenkiintoset kohteet, ihanat hostellit ja tapasin huipuimmat ihmiset. Huikeimpia kokemuksia olivat Rotoruan Maori-ilta, Roys Peak & Ben Lomond -hiket, Franz Josefin jäätikköretki ja Punakaikin rauha.
Kiitos Uusi-Seelanti! Until next time!
Nyt koneeseen ja koneennokka kohti Sydneyä, jossa mulla on pari päivää aikaa sanoa kaupungille heipat ja pakata kaikki kamat kasaan. Reissu on ollut aivan ihana, mutta kiva mennä takaisin Sydneyynkin, sinne kun on ollut jo ikävä
Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti