torstai 2. heinäkuuta 2015

Tall buildings, city lights and friendly people - my new home town









Kuinka huikeeta on kävellä rauhassa pitkin keskustan katuja, piipahtaa kahvilla, käydä museossa, tehdä pieniä ruokaostoksia tai hypistellä vaatekauppojen tarjontaa, hengailla puistossa ja nauttia fiiliksestä. Kaikkea tätä saan tehä useiden kuukausien ajan mun uudessa kotikaupungissa, Brisbanessa! Musta tuntuu vieläkin niin uskomattomalta tallailla keskustan katuja ja ajatella, että tää on mun uusi kotikaupunki! Asun n. 4km päässä Brisbanen CBD:stä, ja pääsen sinne junalla 10 minuutissa, huippua.  Suht tuntemattomasta kaupungista löytyy jokaisen kulman takaa jotain uutta eikä eksyminen haittaa, sillä usein törmää johonkin mielenkiintoseen ennen kun ehtii paikantaa itsensä uudelleen Google Mapsista. Parasta on, kun ei tartte ryntäillä kaupungissa edes takas, jotta ehtisi varmasti nähdä kaiken sen, mitä haluan. Toisin kuin parin viikon lomilla, nyt mulla on useampi kuukausi aikaa tutustua ja ihastua tähän kaupunkiin. Jos en tässä ajassa ehdi nähdä kaikkea haluamaani, onpahan ainakin taas yksi syy lisää palata tänne myöhemmin.

Aluksi Brisbanen keskusta tuntui musta aivan valtavan sokkeloiselta ja isolta. Kun olin ensimmäistä kertaa keskustassa yksin tutustumisretkellä, olin jatkuvasti eksyksissä ja niin epätoivonen, että ajattelin jo, että jään vaan lähimpään kahvilaan istumaan ja odottamaan, että saisin kyydin takaisin kotiin, mutta suuntavaistoa ja kartanlukutaitoa on kehitetty ja nyt koen hallitsevani Brisbanen jo paremmin. Itse asiassa Brisbanen keskusta on tosi kiva siinä mielessä, että se ei ole levittynyt kovin laajalle. Kaupat, kahvilat ja museot ym. löytyy kaupungin läpi virtaavan joen varrelta melko tiiviisti. Tietysti joitain kauppakeskuksia löytyy etäämmältä ja hieman kauempana sijaitsee ihania vierailemisen arvoisia alueita, mutta noin pääpiirteissään keskusta on kompakti.

Lisäksi täällä on musta varsin hyvät julkiset kulkuyhteydet, mikä on hyvä, koska parkkimaksut on todella suuria. Paikallisten mielestä julkinen liikenne on täällä kallista, mutta Suomeen verrattuna varsin kohtuullista. Aikuisen junalippu meiltä keskustaan on 3,94AUD (n.2,7€) ja reilu tunnin matka Bribie Islandille maksoi 6-7AUD (n.5€). Suomessa olin onneksi opiskelijastatuksella, muuten olisin joutunut maksamaan 5€ 12 minuutin junamatkasta Helsingin keskustaan.

Vajaan kuukauden perusteella voin sanoa, että tykkään Brisbanesta paljon! Reilu kahen miljoonan asukkaan kaupunki on just sopivan kokonen. Oon aika varma, että parin kuukauden päästä kaupungin hahmottaa jo hyvin ja navigoinnin voi jättää paljon vähemmälle. Brisbanessa on paljon ravintoloita ja kahviloita ja kaupungin läpi virtaava joki on musta ihana! Jos joku eksyy Brisbaneen, niin ehdottomasti kannattaa mennä City Catilla tai jollain muulla jokea pitkin kulkevalla aluksella, sillä Brisbane näyttää huikeelta joelta päin katsottuna. Täällä on myös useita kauniita ja hyvin hoidettuja puistoja, joissa monet viettävätkin aikaa piknikkorien kanssa varsinkin viikonloppusin. Kulttuuria täällä ei ole ihan kauheesti. Täällä on muutamia tosi hyviä museoita, mutta esim. kaikki musikaalit ym. tulee tänne vain hetkeksi sen jälkeen, kun niitä on esitetty pitkään Sydneyssä ja Melnournessa. Viikonloppuna oon ehkä menossa kattomaan Dirty Dancing -musikaalia, mutta muuten täytyy sovittaa kaupunkireissuille muutama musikaali tai baletti. Esimerkiksi Les Miserables -musikaalin haluisin nähä niin paljon! Rakastan niitä musiikkeja!!

Oon aina haaveillut pääseväni New Yorkiin, mutten ole vielä koskaan sinne ehtinyt. Vaikka tää kaupunki ei varmasti vedä vertoja Nykille, oon silti aika varma, että Brisbane toimii hyvänä esiasteena sille korkeine rakennuksineen, pimeässä loistavine valoineen ja monine ihmisineen. Tää on mulle tarpeeksi suurkaupunki toistaiseksi ja eiköhän mun matkustuslistalla olevat Sydney, Melbourne  ja mahdollisesti Perth ole myös huikeita isoja kaupunkeja!

Tähän mennessä mun ehdottomat lempparit kaupungissa on Gallery of Modern Art, South Bankin puistoalueet ja pienet kahvilat ympäri kaupunkia. Hirveästi haluaisin vielä tutustua paremmin koko keskustaan, käydä Paddingtonin, West Endin Ja New Farmin alueilla, joissa pitäisi olla paljon hurmaavia kahviloita ja ravintoloita, vierailla parissa museossa, hengailla useammassa puistossa ja käydä City Hallin Clocktowerissa, mistä levittyy näkymät keskustaan. Enköhän mä ehdi.

Hanna

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tää sun blogi on tosi kiva, ja ihanaa saada päivityksiä sieltä! Ja nää kaikki kuvat 😍
    Ps. Vähän sähläsin edellisen kommentin kanssa, ku ei tää blogimaailma oo kovin tuttu🙊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos Elsa!! :) mäkin täällä opettelen tätä blogimaailmaa oioi...

      Poista