torstai 23. heinäkuuta 2015

Sunny & Beautiful Moreton Island














Viime lauantaina lähettiin Annikan kanssa viettämään päivää kauniille Moreton Islandille. Moreton Island sijaitsee helpon 80min laivamatkan päässä Brisbanesta, kunhan ensin onnistuu pääsemään syrjäiseen, keskellä  tehdasaluetta olevaan, satamaan. Tiukan aikataulun takia meillä jäi whale watching cruise välistä, mutta loppupeleissä se ei haitannut. Täällä on valasaika parhaillaan meneillään lokakuulle asti, joten täytyy katella, jos kerkiäisi esim. Nort Stradbroke Islandille ihailemaan valaita. Byronilla nähtiin valaita, mutta olisi kiva nähdä niitä vielä lähempääkin. 

Vuokrattiin Moretonilla tuplakajakki ja melottiin useampi tunti rantaviivaa pitkin ja käytiin kattomassa vanhoja laivanhylkyjä (siis noi epämääräset möykyt yhdessä kuvista). Mereltä päin saari näytti uskomattoman kauniilta ja oli kivaa vaihtelua kierrellä kajakilla kävelyn sijaan haha. Sain myös talviturkin heitettyä, kun vähän isompien aaltojen iskiessä kaaduttiin mereen. Onneksi oltiin rannan tuntumassa ja vaihtovaatteet oli mukana! Muuten ihailtiin rantoja, syötiin hyvin, nähtiin villidelfiinejä ja olin ekaa kertaa täällä rannalla auringon laskiessa. WAU!!

Täällähän on tällä hetkellä talvi (vetelin päivän pitkähihasessa ja juoksutrikoissa), joten suuret turistilaumat puuttuvat (tai no ei se ihan siltä tuntunut lauantain lauttamatkalla, kun lautalla oli 300 ihmistä, joista n. 290 oli aasialaisia turisteja). Saatiin rannallakin kierrellä aika rauhassa eikä Brisbanessa tai vaikka Byron Baylla ylipäätään ole ollut kamalia tungoksia, mikä on musta oikeastaan vaan aika kiva. Tietty odotan Aussien kesää, jotta ei tarttisi jäätyä iltaisin ja rannoilla alkaisi ns. oikea rantaelämä, mutta musta on myös ihan kiva, kun rannat ei ole täynnä ja ulkona voi liikkua ilman tukahduttavaa kuumuutta. Tää n. 15-20 asteen lämpö ja aurinko kelpaa mulle oikeen hyvin. Ehin varmasti nauttia kuumuudesta aivan tarpeeksi myöhemminkin ja koko ajan ollaan menossa kohti kesää.

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti