Kia Ora,
Kaksi ja puoli päivää Rotoruassa takana, vaikka tuntuukin kuin olisin ollut täällä vähintään tupla-ajan. Otan vikan Rotorua-illan kunniaksi kaiken ilon irti hostellin superista wifistä, joka on jaksanut pyörittää Au pairit Australiassa -sarjaa (lyhyesti sanottuna ihan viihdyttävä, koska aihe liippasi niin läheltä, mutta totuutta saatika oikeaa kuvaa au pairin työstä tuosta sarjasta ei saa. Ainakaan mun kaveriporukassa kellään ei ollut tuommoisia pakkeleita naamassa ja farkkuja jalassa työpäivinä. Ongelmia aiheuttivat huomattavasti useammin lasten känkkäränkkäkohtaukset tai vanhempien epäselvät ohjeet kuin ihastuminen kaverin hostisään... Jos katotte sarjaa, älkää kuvitelko mun elämää tollaseksi, vaikka tosiaankin koko yhdeksänosaisessa sarjassa itse au pairin arkea kuvataan se 10min hyvällä tsägällä = au pairin arjesta ei saa sorry nyt vaan tv-sarjaa) ja ladata kymmenen kuvaa epämääräiseksi kasaksi tähän postaukseenkin.
Vaikka mulla on mennyt täällä tosi hyvin Aucklandista päästyäni, tuntuu musta, että täällä Rotoruassa asiat on vaan loksahdelleet kohdalleen monella tavalla. Täällä on ollut ihania ihmisiä, oon ehtinyt tehä kaiken haluamani ja saanut tasapainitettua rentoa hengailua ja menemisiäni.
Rotorua on ollut mun matkan tähän asti käymistä paikoista ehdottomasti mielenkiintosin. Monet varotteli mua etukäteen siitä, että kaupungissa haisee volkaanisen aktiivisuuden vuoksi. Tietty saatan olla onnekas tuulien tai jonkin muun suhteen, mutta uskon, että kyseessä on myös asennekysymys. Kaksi ja puoli päivää ovat sisältäneet paljon Maori-kulttuuria ja geothermaalisia ihmeitä.
Oon kävellyt Lake Rotoruan rantaa (vetelin moon bootin kanssa menemään tihkusateessa, lopputuloksena kolme ihmistä pysähty ja tarjos kyytiä haha), vieraillut keskustassa sijaitsevassa Kuirau Parkissa ja muuten vaan pyörinyt kaupungilla elämää, Maori-elämää ja nähtävyyksiä ihmetellen. Musta on siistiä, kun joka puolella maasta ja vedestä nousee höyryä geothermaalisen aktiivisuuden vuoksi, ja se on ihan normaali osa katukuvaa täällä.
Eilen kävin Wai-O-Tapu wonderlandissa, jossa on useita erilaisia volkaanisia ihmeitä ihan luonnostaan. Hienoimmat musta oli kuvissakin näkyvät vihreä järvi ja tuo höyryävä champagne pool. Paikka oli musta tosi kiva ja jotenkin luonnollinen, ei turisteille tekemällä tehty.
Eilisilta oli yksi reissuni parhaista! Vierailin maori villagessa, joka oli aivan upea. Illan aikana saatiin oppia paljon uutta maorikulttuurista, nähdä ja kokeilla heidän elämää, katsoa mielettömiä kulttuuriesityksiä ja nauttia ihanasta dinneristä (backpacker tykkää, kun ruoka on valmiina haha). Maorit ovat siis Uuden-Seelannin alkuperäisasukkaita ja käsittääkseni heidän asemansa on parempi kuin vaikkapa Australian aboriginalien.
Ihanaksi illan teki myös dinnerpöydässä mua vastapäätä istunut jenkkipariskunta, joiden kanssa keskusteltiin, vaihdetiin reissuvinkkejä ja nautittiin illasta. Olin myös niin hyvää seuraa, että jenkkirouva osti mulle viiniä. Kävi ilmi, että hän oli ollut aunpairina vajaa 50 vuotta sitten Tanskassa, on rooli muuttunut vuosien saatossa. Sain heiltä aivan ihania elämänviisauksia ja -ohjeita.
Joka kerta myös ilahdun, kun joku kehuu englantiani, jonka kanssa olen ollut niin epävarma. "Your English is absolutely incredible" -kommentti englantia natiivisti puhuvilta sai kyllä hymyn huulilleni pitkäksi aikaa. Yksin matkustamisen hyvä puoli on myös kielitaidon kehittyminen, ei liian montaa kertaa ole täällä tullut suomalaisia keskusteluja käytyä.
Matkustaessa parasta on uudet ihmiset, joita tapaa jatkuvasti. Vaikkei ihmistä näkisi puolta tuntia kauempaa ja nimeäkään ei tietäisi, oppii jokaiselta kuitenkin jotain uutta ja aikaan saa mielenkiintoisia keskusteluja. Eilinen bussimatka maorikylästä takaisin hostellille oli kanssa varmaan huikein koko matkalla täällä. Bussillinen iloisia ihmisiä nauramassa ja laulamassa lastenlauluja, "Happy birthdayta", vaikkei kellään ole edes synttäreitä ja Johnny Cashia, ja kun eräässä laulussa laulettiin siitä, miten bussi kiertää liikenneympyrää uudelleen ja uudelleen, taidettiin mekin pyöriä neljä kierrosta isolla bussilla liikenneympytää ympäri. Kyllä siinä useampikin auto ja jalankilkija jäi hölmistyneenä tuijottamaan menoa
Toisaalta taas matkustaminen vieraassa maassa on oiva mittari kunnioituksen ja käytöstapojen olemassaolosta. Kyllä, ihmisillä on kulttuurieroja, joita pitää kunnioittaa, mutta yleiset käytöstavat ovat kaikille samat. Tänään, kun tulin bussilla takaisin Waitomon Glow worm -luolilta (niiiiin kaunis paikka!!!) todistin taas yhtä käytöstavatonta hetkeä. Nousin bussiin puolivälissä sen matkaa ja osa matkustajista oli lähtenyt nopeasti vessaan samalla pysäkillä. Istahdin sitten ensimmäiselle vapaalle paikalle ja vaivuin ajatuksiini. Havahduin, kun minua tuijottivat kaksi vihaista vanhempaa silmäparia. Katsoin heitä kysyvästi ja kun he eivät sanoneet mitään mulkoilultaan, kysyin, onko tilanteessa jokin ongelma. Vastaukseksi sain kauniiden murahdusten saattelemana vastauksen "our place, move".
Joka tapauksessa sanoisin, että mulla menee ihan mielettömän hyvin tällä hetkellä! Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että mun peanut butter loppui tänään ja vihdoinkin saan siirtyä Nutellaan yay! Julkaisen tämän nopeasti ennen kuin akku loppuu ja sitten suuntaan tuskailemaan pakkaamisen kanssa jälleen kerran. Onneksi samasta huoneesta lähtee toinenkin reissaaja huomenna aamulla, niin meillä on vertaistukea toisistamme haha.
Hyvää yötä täältä!!
Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti