Queenstown part 1

Kia Ora,

Jaan Queenstownin stopin kahteen osaan, koska en jaksa kirjoittaa kilometripostausta nyt, mutten myöskään jättää kaikkea roikkumaan. Queenstownissa vietin yhteensä kuusi yötä ja huomenna aamulla matka jatkuu kohti Mt Cookia. Vaikka varmaan jokainen, joka Uudesta-Seelannista on kuullut, tietää Queenstownin, kaupunki ei silti ole todellakaan isoimmasta päästä Uudessa-Seelannissa. N. 20 000 asukkaallaan kaupunki on sijalla kakskyt jotain, olikohan 29? Queenstownilla on kuitenkin international airport ja Australiastakin tänne pääsee Sydneystä, Brisbanesta, Melbournesta ja Gold Coastilta ja kaupunki on yksi suosituimmista, ellei suosituin kohde NZ:ssä. Syy tälle löytyy varmasti paikan keskeisestä sijainnista eteläsaarella sekä valtavasta aktiviteettien kirjosta. Queenstownissa voit hypätä benjin, harrastaa skydivingiä tai paraglidingia, lähteä järviristeilylle tai jet boat -ajelulle, vierailla maatiloilla, keinua jättimäisessä keinussa kanjonissa, ratsastaa hevosilla rannalla, kiipeillä vuorilla, harrastaa mountain bikingia, syödä ravintoloissa, vierailla yöelämässä, meloa, kävellä, pyöräillä, suppailla, luistella (jäähalli oli kiinni...), lasketella ja tehdä useita daytrippejä esim. Milford Soundille ja Wanakaan. Paikka on tunnettu extreme-juttujen keskuksena ja vähän joka toisella vastaantulevalla onkin benjistä todisteena lippis tai skydiving-paita. Mä jätin extremet jutut väliin, rohkeutta lentokoneesta hyppäämiseen ei ole vielä tarpeeksi. Tän kaiken perusteella voisi kuvitella, että paikka on ihan turistirysä, mutta ainakin mäin syksyllä tämä ei tunnu lomakohteelta. Tietty katukuvassa on turisteja ja backpackereita, mutta sisäänheittäjät ym. puuttuvat, joten täällä on ihan rento fiilis.

Mun Queenstownin vierailulle kuului sen sijaan ekana päivänä aamupäiväreissu kauniiseen Arrowtowniin, joka vastaa ehkä vähän Porvoota, mutta on pienempi. Kauniita vanhoja rakennuksia, luontoa, kävelyitä ja ihania kahviloita. Täydellinen paikka tällaiselle haahuilijalle ja haaveilijalle. Ellin sanoin oon hyvä tuhlaamaan aikaa ja mua ei tosiaan haittaa istua kahvilassa kahvikupin ääressä paria tuntia ja kirjotella päiväkirjaa samalla.

Kiipesin myös Queenstown-hillille, josta oli kauniit maisemat. Kävely oli ihanan helppo vuoriin verrattuna, vaikka kyllä tossakin kavutessa tuli ihan lämmin ja hengästyi. Käveleskelin rannalla ja metsässä, söin parasta NZ-jäätelöä, vietin yhden sadepäivän hyvällä omatunnolla sisällä suunnitellen, pyykäten ja leffoja katellen, tutustuin ihaniin ihmisiin, törmäsin hostellissa suomalaisiin, jotka olivat, yllätys yllätys, Oulusta (n. 80% Ausseissa ja NZ:ssä mun tapaamista suomalaisista on oululaisia!!), treffasin pitkästä aikaa Siniä, Elliä ja Haleya, jotka saapu viikon reissulle tänne (parasta!!) ja käytiin Queenstownin kuuluisilla Fergburgereilla (supersuosittu paikka, josta saa tosi hyviä burgereita. Kuuleman mukaan tunnin jonotus ei ole aivan ehdoton ei, mutta onneksi me selvittiin n. puolessa tunnissa.

On ollut myös hauska huomata, miten samoihin reissailijoihin törmää uudestaan eri kaupungeissa. Okei, monilla on saman suuntainen kierros täällä, mutta silti! Yhteenkin saksalaiseen tyttöön olen törmännyt kolmessa kaupungissa ja kahdessa näistä oltiin vielä samassa hostellissa ja huoneessakin. Myös täällä Queenstownissa yksi samassa dormissa ollut mua vähän vanhempi jenkkimies lähti ekan yön jälkeen kolmen päivän hikingille ja näiden kolmen päivän jälkeen päädyttiin samalle päiväreissulle Milford Soundiin juttelemaan mm. Aussien ja NZ:n eroista ja tulevaisuuden työnäkymistä.

Jatkan Queenstownin vikoista päivistä pian, niihin nimittäin kuului mm. yksi pienoinen pettymys ja yksi upea kokemus.

Niin jännää, että olen ollut täällä kuukauden jo, aika lentää niin älyttömän nopeeta, mutta missään paikassa ei kyllä onneksi ole tullut kiire. Välillä varsin vaihtelevista säistä huolimatta olen ehtinyt tehdä kaiken haluamani juoksematta paikasta toiseen. Olen rauhassa ehtinyt tutustua paikkoihin kunnolla, mutta tylsääkään ei ole ehtinyt tulla. Mulle tää pidempi matkailu yhessä maassa on henkilökohtasesti sopinut älyttömän hyvin, sillä tiedän, että jos juoksisin maan läpi niin mulle jäisi olo, etten nähnyt mitään kunnolla ja mun olisi palattava pian takaisin. Kyllä mulle nytkin jää monia paikkoja näkemättä, sillä muiden reissujuttuja kuunnellessa koko ajan löytyy uusia ihania paikkoja. Ihan huikea kokemus ollut tähän asti ja kaikki on mennyt tosi hyvin, vaikka kyseessä on tosiaan mun eka reissu yksin ulkomailla haha. Vaikka mun aluksi piti reissata seurassa, olen loppujen lopuksi tosi onnellinen, että päädyon reissuun yksin - vapaus valita ja vastuu itsestä. Kadun ainoastaan, etten ottanut pipoa, enempää pitkähihasia tai kunnon villajuttuja mukaan. Olisin myös mainiosti pärjännyt yksillä shortseilla kolmien sijaan... Mutta nää on vain pikkujuttuja.

Uusi-Seelanti tuntuu myös jollain tapaa ihan mun paikalta, en osaa selittää, mutta täällä ihmisen on hyvä olla. Ja kaikille teille, jotka olette luulleet, että Australia ja Uusi-Seelanti ovat samanlaisia, niin ei ei ei. Kyseessä on kaksi täysin erilaista maata, joilla on omat kulttuurit, eläimistö ja kasvisto, aksentti ja paljon muita. Tän näkee ihan backpackereiden käytöksessäkin. Ausseihin mennään bilettämäön ja nauttimaan rantaelämästä (tai outbackista) ja NZ:ssa ihmiset haluavat oikeasti nähdä ja seikkailla luonnossa. Uudessa-Seelannissa mä oon nukkunut hostelleissa niin paljon paremmin, koska ainakin mun valitsemista puuttuu ne aamulls neljän jälkeen sisään kolistelevat ja keskellä yötä huoneessa bilettävät. Ja teille, jotka kysytte, kumpi on kivempi, niin en osaa millään vastata. Australia tulee aina olemaan mulle rakas paikka, jossa olen tavannut mielttömiä ihmisiä, elänyt 9kk, rakentanut elämää ja tuntenut olevani kotona. Uudesta Seelannista mulla on kokemusta vain reissaamisen kannalta. Täällä on ihan mielettömiä maisemia ja rakastan tätä rauhaa. Molemmat paikat ovat huikeita.

Nyt nukkumaan, hyvää viikonloppua!

Hanna

Wanaka was wonderful

Hello,

Franz Josefin jälkeen mun matka jatkui Wanakaan, jossa vietin 4,5 päivää. Wanaka ei ole iso paikka, asukkaita n. 9000, mutta todella kaunis kylä järven rannalla ja vuorten keskellä. Nyt kun saavuin Queenstowniin, jossa on 20 000 asukasta, lentokoneet lentää yli ja kauppoja löytyy joka lähtöön (paitsi halpa ruokakauppa keskustan alueella) oon ihan kuin maalaisyyttö kaupungissa. Jotenkin kuluneet kaksi viikkoa pikkupaikoissa luonnon keskellä olleena saa tämänkin paikan tuntumaan isolta, vaikkeihan tämä asukasmäärä ihan päätä huimaa.

Wanaka osoittautui aivan ihanaksi paikaksi tervehtyä pitkään jatkuneesta flunssasta ja vain nauttia olosta, joten vietin suurimman osan ajasta rannalla istuskellen ja lukien, kävellen järven rantaa ja nukkuen hyvin. Täytyihän 'that Wanaka tree' käydä myös tsekkailemassa. Kyseessä on ainakin NZ:n kuvatuin puu, joka siis kasvaa keskellä järveä. Onhan se aika upea näky varsinkin, kun järvi on peilityyni (ja mulla akku loppu puhelimesta), mutta ei mikään Uuden-Seelannin top5-nähtävyys. Tähän väliin voin muuten sanoa, että ei taaskaan mennyt ihan suunnitelmien mikaan mun kävelyt. Valmistauduin kävelemään ton puun luokse 10km, mutta lopputuloksena matkaa oli ehkä kilometri... No, mielummin näin päin. 

Sääkin parani ennusteista ja säästyin pahemmilta sateilta. Vikana päivänä olo alkoi olla jo parempaan päin ja aurinkokin paistoi kirkkaalta taivaalta, joten hyppäsin vuokrapyörän selkään ja ajoin 5km Mt Royn juurelle. Siitä alkoi sitten armoton kipuaminen kohti 1578m korkeudessa sijaitsevaa huippua. Matkan varrella olin ihan varma, että saan kaikki mahdolliset jälkitaudit flunssasta ja luovuttaminenkin kävi mielessä, kun yksi porukka mun takaa jätti matkan kesken puolen tunnin jälkeen.

Voittajana kuitenkin huipulle ja maisemat oli aivan huikeat!!! Ei puhelimen kuvat taaskaan tee mitään oikeutta tolle, mutta oli kyllä kaiken kipuamisen arvosta. Ja myös sen alastulemisen, ei ainakaan mun jalat ihan hirveesti levänneet alas jyrkkää vuoren rinnettä tultaessa, kun piti reisillä jarrutella matkaa. Kiivetessä oli seuraakin, kun vuoren rinteillä laidunsi lampaita ja lehmiä vapaana. Vähän hirvitti tosin kävellä lehmälauman keskeltä... Yhteensä mulla meni 11km reitille reilu 5 tuntia kaikkine stoppeineen, maisemien ihailuineen, ylhäällä auringosta nauttimiseen ja evästaukoineen. Voin suositella kaikille Wanakaan matkaajille Roys Peakia, mutta odottakaa aurinkoista säätä.

Queenstownissa ja ympäristössä seikkailen sunnuntaiaamuun asti, jolloin matka jatkuu Mt Cookille.

Hanna

Franz Josef Glacier

Hyvää huhtikuun ensimmäistä, (siiiiiis huhtikuu jo?!?!)

Yksi mun reissun ehottomasti supereimmista päivistä oli muutama päivä sitten Franz Josefilla, jos joku ei vielä tätä siis mun somen perusteella arvannut... (#sorrynotsorry) Mulla oli ohjelmassa siis retki jäätikölle helikopterikyydissä. Olin maailman isoin stressipallo ja kyttäsin säätä jatkuvasti, sillä kovassa vesisateessa, tuulessa tai matalissa pilvissä mun päivän ohjelma olisi pitänyt perua, sillä helikopterilla ei olisi päästy ilmaan...

Olin kuitenkin ihan mielettömän onnekas, sillä torstai valkeni kirkkaana. Aurinko paistoi, tuulta ei ollut nimeksikään ja pilvenhattaroita ei näkynyt missään. Aamulla kävin kävelemässä lyhyen n. 30 min lenkin, josta ylin kuva. Mulla tapahtu suunnittelussa kuitenkin pieni virhe ja luulin, että kävely alkaisi n. 1km päässä hostellista, mutta matkaa olikin 4,3km. N. 3,5km sijaan mun aamukävelylle tuli mittaa lähes 10km... Ja mun piti ottaa rennosti, koska olen edelleen kipeä. Maisemat olivat kuitenkin huikeat, ja koska ilma oli tyyni, vuoret heijastuivat kauniisti järven pinnasta. Jo tämä pelkkä kävely olisi tehnyt mun päivästä aivan upean. Takastullessa vuorille kerääntyi muutamia pilviä ja en oikeasti ole varmaan ikinä ollut niin huolissani säästä (paitsi ehkä lakkiaisia ennen...), mutta pienet pilvet eivät tosiaan helikopteria hetkauta.

Klo 12.30 puin Goretex-vaatteet niskaan ja laitoin kunnon bootsit jalkaan ja ei kun helikopterin kyytiin. En ole koskaan ennen ollut helikopterin kyydissä, joten kokemus oli senkin takia niin hieno (ja jännittävä). Helikopteri on ainoa keino päästä jäätiköille. Ilmaisiksi jos haluaa jäätikkökokemuksen, muutaman tunnin walkilta näkee pilkahduksen jäätä kaukaa, mutta that's it. Oli siis todellakin jokaisen dollarin arvoinen reissu ja uniikki kokemus. Jäätiköllä meillä oli n. 3h aikaa kiertää oppaan johdolla ja kuulla tarinoita ja tietoiskuja. myös opas kehui meidän tuuria sään suhteen, sillä juuri edellisenä päivänä kaikki iltapäivän kierrokset oli pitänyt perua. Osa reitistä oli helppoa ns. lumen päällä kävelyä ja välillä sai sitten käyttää tasapainoaan ja vetää vatsaa sisään, jotta mahtui kaikista pienistä koloista ja raoista. Upean kolmituntisen jälkeen päästiin turvallisesti takaisin alas helikopterikyydillä. Upea päivä, ei voi muuta sanoa!!

Tykkäsin Franz Josefin kylästä muutenkin ihan mielettömän paljon. Vähän tuli mieleen Lappi. Hostellit, hotellit ja muut majoitukset olivat tyyliltään samanlaisia ja illalla hot poolseilta (maailman ihaninta rentoutua 40asteisessa vedessä ulkona auringon alkaessa laskea) hostellille kävellessä vastaan tuli paljon päivän aktiviteeteista väsyneitä, mutta onnellisia ihmisiä. Itse lukeuduin heihin myös. Mun hostelli oli myös tosi kiva ja tarjosi aamiaisen ja dinnerin ilmaiseksi, mistä iso peukku!!

Eilen saavuin Wanaka-järven rannalle. Täällä ohjelmassa on maisemien ihailemisen lisäksi tervehtymistä (jooko nyt jo reolun viikon jälkeen...), loppureissun suunnittelua, sillä tänään ainakin näyttää satavan koko iltapäivän ja mahdollisesti Roys Peak -kävely, jonka pitäisi tarjota upeat maisemat, mutta mä en ole varma onko viisituntinen vaikeaksi luokiteltu kävely mua varten, kun olen edelleen flunssassa. We'll see.

300 päivää muuten siitä, kun lähdin Suomesta!! Ihan hullua, kun tänään aamulla bookings.comiin kirjautuessani mulla on enää 5-6 upcoming staytä jäljellä, kun Sydneystä lähtiessä niitä oli yli 15...

Hanna

From Wellington to Franz Josef

Hello,

Taas on tapahtunut vaikka ja mitä sitten viime kirjoittelun ja varsinkin kilometrejä on taas kertynyt alle.

Mun on pitänyt monta kertaa tulla kirjottelemaan, mutta päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa tai sitten olen tietoisesti halunnut olla tekemättä mitään, korkeintaan lukea kirjaa jossain pusikossa tai rannalla. Kun iltaisin on vihdoin saanut kokkailtua dinnerin ja vaihdeltua matkatarinoita muiden reissaajien kanssa, olen usein ollut niin väsynyt, että hyvät yöunet houkuttavat huomattavasti enemmän kuin tabletin näpyttely. Mutta eikös se niin ole, että kun on kivaa, kone unohtuu. Anyway mun täytyy sanoa, että oon kiitollinen kaikille niille, jotka enemmän ja vähemmän painostivat mua aloittamaan blogin, sillä oman henkilökohtasen matkapäiväkirjan lisänä tämä on aivan loistava tapa muistella kaikkea sitä, mitä onkaan tehnyt ja nähnyt. Ei mun muisti muuten riittäisi millään kuluneen melkein 10kk ajan kaikkiin tapahtumiin.

Alkupuheet kumminkin sikseen ja tässä päivitystä kuluneelta ajalta. Aikalailla reissun puolivälissä ollaan (apua, nyt jo!!) ja olen tippunut hyvän matkaa eteläsaarta alas sitten viime kirjoittaman.

Wellington, Uuden-Seelannin pääkaupunki, meni mulla vähän sumussa, sillä olin kipeenä. Pääosin hengailin hostellilla kirjan ja teekupin kanssa tai tutustuin kaupungin kahvilakulttuuriin. Jaksoin mä kumminkin vaellella kaupungilla, vierailla paljon kehutussa Te Papa -museossa (ihan must kaikille Wellingtonissa vieraileville! Isossa ja ilmasessa museossa sain huomaamattani kulutettua reilu pari tuntia) ja ajaa Wellingtonin 'maamerkillä', cable carilla, mäen päälle ihailemaan maisemia ja botanic gardenia.

Sitten oli 2,5viikon jälkeen aika vaihtaa saarta ja seilailin ferryllä Pictoniin, ja sieltä kohti Nelsonia, mun ekaa kohdetta eteläsaarella. Nelson on ihana pikkukaupunki, jossa oli suloinen tunnelma, huippu hostelli kivoine ihmisineen ja kauniit auringonnousut. Musta täällä on siisteintä se, että jokainen paikka on erilainen ja tuntuu kuin aina tulisi uuteen maahan tai maailmaan. Nelsonista tehtiin daytrip Abel Tasman National parkiin, jonka sanotaan olevan Uuden-Seelannin kaunein paikka. Olihan maisemat aivan huikeat, mutta en ehkä uskaltaisi sanoa kuitenkaan, että NZ:n kauneimmat. Päivä kului ensin n. 3h kajakoidessa (parasta!!!!) vuorten ja metsän keskellä ja sen jälkeen 13km kävellessä coastal trackia pitkin. Koko track on muistaakseni 50-60km, mutta water taxit ym. mahdollistavat pätkien tekemisen. Päivän aikana ehdin jo suunnitella kaikkea aina Nuuksion telttaretkistä Norjan vuonoilla vaelteluun. Ausseissa ja NZ musta on tullut enemmän ulkoilmaihminen ja koko ajan tekisi mieli vain erilaisille patikoinneille ja kajakkireissuille. Toivottavasti tää piirre säilyy, eikä musta tule sisällä viihtyvää sohvaperunaa, kun tulen takasin Suomeen.

Seuraavana kohteena mulla oli eteläsaaren länsirannikkoa alaspäin tultaessa Punakaiki. Olin aluksi ottanut stopin ihan vain siksi, että saisin breikin pitkään ajomatkaan ja näkisin samalla paikan kuuluisimman nähtävyydet, Pancake Rocksit ja blowholet. Vikana Nelsonin iltana juttelin brittimiehen kanssa hostellilla, ja hän kehui Punakaikia todella paljon ja sanoi paikan olleen sellainen kuin hän Uuden-Seelannin kuvittelikin olevan. Tämän miehen sanat olivat kyllä niin totta! Punakaiki oli aivan upea - hiljainen ja pieni paikka (paitsi ne pannarikivet, jotka oli täynnä turisteja, mutta se oli onneksi vähän kauempana ja monet jatkoivat iltapäivällä matkaa), jossa ei ollut kauppaa, turistikrääsää, kunnon mobiiliverkkoa tai isoja resorteja. Sen sijaan siellä oli toisella puolella meri isoine aaltoineen, jotka löivät rantakallioon, karun kaunis pitkä ranta, ja upea auringonlasku, ja toisella puolella vuoret ja metsä. Mun hostelli oli aivan ihana, vähän niin kuin kesämökki, ja sielläkään ei ollut täyttä. Oli ihanaa kerrankin kokkailla ilman jonottamista pannuille ja kattiloille ja aamulla nukkua pitkään, sillä herätyksenä ei toiminut kuuden ihmisen herätyskellot. Pancake Rocksien takia en ajaisi tuonne asti, vaikka ihan hienot nekin oli, mutta se rauha ja tunnelma oli aivan ihanaa ja ainutlaatuista. Ne Pancake Rocksit ovat siis kivimuodostelma, joka muodostuu ohuista pannareita muistuttavista kivikeoista ja high tiden aikaan siellä välissä suihkuaa vesi isojen aaltojen seurauksena.

Tuolla todella tajusin ihmisten hehkutuksen länsirannikon upeudesta. Suuret aallot lyövät vasten kalliota ja ympärillä on oikeestaan vaan metsää ja vuoria. Vaikka mua on väsyttänyt bussissa, oon pakottanut itteni pysymään hereillä, sillä ajaessa ne maisemat ovat ihan huikeat, kun bussi kiemurtelee pikkuteitä vuoren rinteillä. Ehdottomasti haluan joskus takaisin tänne ja voisin vaan ajella rauhalliseen tahtiin autolla länsirannikkoa pitkin. Nimenomaan autolla, niin voisi aina pysähtyä kuvailemaan parhaita paloja. Pidettiin myös pari kahvipaussia reitin aikana ja paikat, joissa pysähtyttiin, olivat myös aivan ihania pikkupaikkoja, joissa oli kaunis ranta. Ei sellainen Finnmatkojen matkaoppaasta bongattava paratiisiranta, mutta mun mielestä ehkä jopa kivempi. Jos muistan oikein niin west coastilla asuu vain 1% Uuden-Seelannin väestöstä.

Tänään saavuin Franz Josefin kylään ja tuntuu ihan kuin olisi saapunut Lappiin. Ei täällä lunta ole, mutta samanlainen tunnelma ravintoloineen, majotuksineen, kauppoineen ja vuorineen. Franz Josef on tukikohta Franz Josef Glaciereille ja mullakin on huomenna ohjelmassa vähän extremempää menoa, kunhan vaan sää pysyy selkeänä. Siitä lisää sitten myöhemmin.

Ainiin, tänään on ollut ihan ihmepäivä. Bussissa mietin vaikka kuinka pitkään sitä, miltä meidän kodin lähin k-market näyttää sisältä. Sen lisäksi ei ollut kaukana, että olisin puhjennut kyyneliin, kun vessassa oli sellanen käden heilautuksella toimiva paperihomma. Siis kun heilautat kättä, niin kone kelaa paperia ulos. Niitä en Ausseissa nähnyt missään, ja jotenkin se masiina symboloi kotia. Lisäksi, NZ:n länsirannikon pikkupaikassa, Hokitikassa, oli takeaway-kahveissa Huhtamäen kannet! Niitä oli Ausseissakin aina siellä täällä, mutta nyt yllätyin kyllä todella. Pakko olla hyvät, että kansia on tänne asti roudattu.

Noniin jos jättäisin romaanin tähän tältä erää. Mulla menee edelleen tosi hyvin täällä, oon tavannut ihania ihmisiä, kokenut paljon ja ollut onnellinen ja jotenkin tosi vapaa. Oon salaa onnellinen myös siitä, että ilmat on viilenneet, 10-20astetta päivisin, joten saan käyttää fleeceä. Tosin mun rusketus karisee vauhdilla ja Suomeen palatessa oon varmaan ihan lakana taas...

Nyt meen nauttimaan hostellin tarjoamasta dinneristä ja sitten muutaman teekupin jälkeen nukkumaan ennen huomisia aktiviteetteja. Kuullaan taas matkan varrelta! Täältä mun matka kuitenkin jatkuu kohti Wanakaa, Milford Soundia ja Queenstownia, jossa olisi tarkoitus seikkailla Ellin, Sinin ja Haleyn kanssa, ennen kuin jatkan taas itsekseni reissailua eteläsaarta ylöspäin.

Hanna

Ps. Kiitos kaikille, jotka laittavat viestiä ja vastailevat mun viesteihin, vaikka olenkin täällä kaukana. Ihan sama, onko vastaukseen käytetty kaksi sekuntia vai saanko puolen tunnin edestä ääniviestejä, mutta viestit ja vastaaminen lämmittää mieltä kovasti!!

Pps. Anteeksi, että samat kuvat pyörivät täällä, instagramissa (hhannaep) ja Facebookissa. Mulla on suurin osa kuvista kamerassa, joten saatte nauttia joka paikassa vaan näistä puhelinkuvista.