Olen ikuisesti kiitollinen vuoden takaiselle itselleni, joka päätti lähteä melko spontaanisti tuntematonta kohti. Nyt jälkiviisaana voi todeta, että olin sinisilmäinen ja oikeasti aika tietämätön au pairin arjesta, mutta tekemällä ja elämällä oppii. Australiasta tiesin vielä vähemmän. Au pair -ilmoituksia lukiessani mulla oli toisella välilehdellä Google Maps, josta kurkin perheiden asuinkaupunkien sijaintia. Mulla on ollut onneksi upea mahdollisuus reissata ympäri maata ja oppia niin paljon uutta tästä maanosasta. Olen myös iloinen, etten ole jäänyt ihan pelkästään itärannikolle, vaan nähnyt muutakin Australiaa. Eniten ehkä harmittaa, etten Länsi-Ausseihin ikinä päässyt, mutta hei, ensi kertaankin täytyy jättää jotain!
Mun au pairius -kokemuksen hyvät puolet? Uuteen kulttuuriin tutustuminen paikallisessa perheessä, turvallinen ja helppo vaihtoehto ulkomaille muuttaessa, kielen kehittyminen, rohkeuden ja itsevarmuuden kasvaminen, omalta mukavuusalueelta poistuminen, ihana perhe, joka on ottanut mut kotiinsa avosylin, työ, joka on sisältänyt lukuisia rantapäiviä, piirustushetkiä, leipomuksia, tarinoita, leffoja ja muita aktiviteetteja, halaukset ja pusut lapsilta päivittäin, itsensä haastaminen, matkustaminen, upeat ihmiset, lasten ja heidän rohkeutensa kasvamisen seuraaminen, kaverit ja tarinat ympäri maailmaa sekä upeat paikat ja kokemukset. Istuin tässä yksi päivä rannalla ja mietin, miten tulen selviämään ilman tuttuja merimaisemia, aaltojen kohinaa ja suolaveden makua suussa? Kyllä mä vaan tulen kaipaamaan mun aussiarkea kaikkine ihmisineen, paikkoineen ja asioineen.
Ei tämä tietenkään mitään jatkuvaa ruusuilla tanssimista ole ollut. Näin kaukana Suomesta en ole koskaan ennen ollut, enkä lähes vuotta erossa perheestäni ja kavereistani. En myöskään ole ikinä ennen matkustanut yksin. Olen tuntenut koti-ikävää, pitkät, parhaimmillaan 11h päivät, ovat olleet välillä rankkoja, lasten kiukutellessa työvalintaa on kyseenalaistanut ja joihinkin perheen tavoista on ollut aluksi vaikea mukautua. Uskoin myös vakaasti löytäväni täällä ollessani ne omat tulevaisuuden visiot ja suunnan elämälleni, mutta hukassa ollaan. Muutaman kuukauden jälkeen täälläkin elämä on asettunut rutiininomaiseksi arjeksi ja monet asiat itsestäänselvyyksiksi, joten mitään meditaation kaltaista itsetutkistelua ja itsensä löytämistä ei ole tapahtunut.
Siis mitä? Kliseisesti voin todeta, että vastahan lähdin ja nyt matkani on loppureissailuja vailla paketissa tältä erää. Minne tämä 8,5kk on kadonnut? Vaikka vähän odotankin Suomeen paluuta, lempparikahviloita, kavereita ja perhettä, tuttuja reittejä, rutiininomaisempaa treenausta ja tietynlaista vapautta, en ole valmis lähtemään täältä. Vaikka täysin rehellisesti voin sanoa, että 8kk au pairina on mulle tällä haavaa tarpeeksi, en ole valmis jättämään vienoja aamupalapyyntöjä ovenraosta, spontaaneja rakkaudenosoituksia lapsilta, loputtomia päiviä rannalla, tuttua elämää täällä ja näitä ihmisiä. Haluaisin kävellä kotimäkeä ylös bussipysäkiltä, treenata viideltä sunnuntaiaamuna ja kymmeneltä maanantai-iltana aivan huikeiden tyyppien kanssa, hyppiä aalloissa, juosta riemusta hohtavia kasvoja vastaan päiväkodin käytävällä, vaihtaa kuulumisiani tarhaopejen, äitien, bussia odottavien ihmisten ja kaupan kassojen kanssa, treenata englantiani, syödä timtameja, viettää aikaa hostperheeni kanssa, tehdä viikonloppureissuja, istua rannalla illan pimetessä, tuijottaa merta tunteja, antaa tulevaisuuden olla avoin, elää vapaasti ja yllättyä yhä uudelleen omasta selviämisestäni tällä puolella maapalloa. Kaikkine onnen ja turhautumisen hetkineen au pairius on ollut aivan mieletön matka!
Lakkiaisissa kerroin sukulaisille palaavani Suomeen tammi-helmikuussa, mutta ne suunnitelmat ovat pitäneet yhtä vähän kuin Ruotsiin au pairiksi lähteminen. Maanantaina äiti ja Aino saapuvat tänne ja reissaillaan yhdessä Sydneyssä, Blue Mountainseilla, Jervis Bayssa, Melbournessa ja Great Ocean Roadilla. Viime päivät ovatkin kuluneet asumusten, musikaalien ja autojen varailuun sekä matkaohjelman tekoon. Kolmen viikon päästä pakkaan rinkkani (tai no Essin se oikeasti on, kiitos!!) ja lennän seikkailemaan ympäri Uutta Seelantia kuudeksi viikoksi itsekseni. Uudessa Seelannissa mulla on kavereita samoihin aikoihin reissailemassa, joten eiköhän polut aina välillä risteä. Sieltä matkani jatkuu sitten Sydneyn ja Singaporen kautta takaisin Suomen maan kamaralle.
Blogin päivittelytahdista en lupaa mitään, sillä seuraavat 2,5 viikkoa menevät Äidin ja siskon seurasta nauttien ja Uuteen Seelantiin en ota konetta mukaan. Kuullaan kuitenkin jossain vaiheessa vielä ja nähdään Suomessa reilu kahden kuukauden päästä.
Ihanaa lauantaita!
Hanna
ps. Unohtuipa lisätä aiemmin, että jos aussiseikkailut kiinnostaa edelleen niin aivan ihanien Ellin, KLIK, ja Sinin, KLIK, blogeista voi seurailla elämää Sydneyssä ja Northern Beaches -alueella vielä reilu kuukauden mun jälkeen! Nää tytöt on ihan huikeita ja laatu on taattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti