Mulla on ikävä Suomeen. Ei jatkuvasti rintaa puristavana ja itkettävänä ikävänä, vaan enemmänkin kauniina kaipuuna ja kiitollisuutena siitä, että mulla on paikka, jonne mennä takaisin, kun täältä aikanaan kotiudun. Eniten ikävän ehkä huomaa siinä, että mietin aina jossain tilanteissa miten ihanaa olisi jos perhe tai kaverit olisivat täällä ja voisin näyttää mulle tärkeät paikat ja jakaa nämä kokemukset. Onneksi snapchatin (hhannap), whatsappin ja facebookin ansiosta pysyy Suomen elämän menossa aika hyvin mukana ja tekin näette paloja mun arjesta.
Australia on kuitenkin todella hyvä maa asua ja kokea. Vaikka nyt ikävöinkin ruispuikuloita, kunnollista pyykinpesua, pimeitä talvi-iltoja, joulutorttuja, joulukuusen tuoksua, Stockan loungen ilmasta kahvia, kirjaston lukusalia, Helsingin katuja, aikaansaamisen tunnetta, kunnon jalkakäytäviä ja perjantai-iltojen tanssitunteja, tiedän, että tulen ikävöimään banana breadia, ystävällistä ilmapiiriä, surffausta, meren läheisyyttä, ihania kahviloita ja uusia kokemuksia puhumattakaan näistä kaikista ihmisistä täällä. Mulla on täällä ihana hostperhe, huikea joukkueellinen luistelijoita, suomitytöt sekä kourallinen muita au paireja, joita näen säännöllisesti. Jos ei oteta huomioon stressiä tulevasta, mulla menee täällä hyvin ja arki rullaa kivuttomasti.
Tänään on tuplasyy juhlaan, sillä tänään on tasan kuusi kuukautta siitä, kun marssin Qantasin koneesta ulos Brisbanen kentällä, stressasin maahantulokortin kanssa ja kävelin immin läpi. Kuusi kuukautta, puoli vuotta, Australiassa takana! Ihan uskomatonta.
Parin tunnin päästä lähden joukkueen pikkujouluihin ja sieltä Ellin ja Sinin kanssa viettämään itsenäisyyspäivää suomiherkkujen ja Joulutarinan kanssa.
Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti