My first month Down Under

Neljä kokonaista viikkoa Brisbanessa takana! Mun täytyy edelleen välillä pysähtyä ja ajatella, että mä ihan oikeasti olen nyt täällä - MINÄ, AUSTRALIASSA! Samalla musta kuitenkin tuntuu, että olisin ollut täällä ikuisuuden. Muistan toukokuun vikan viikonlopun onnelliset lakkiaispäivät kaikkien kavereiden ja sukulaisten kanssa. Muistan, kuinka epätodelliselta kaikki tuntui Helsinki-Vantaan lentokentällä, enkä osannut sisäistää ajatusta, että olen lähdössä moneksi kuukaudeksi yksin pois. Muistan kihelmöivän jännityksen ja levollisuuden tunteen lentokoneessa. Tuntuu vaan kuin noista hetkistä olisi monta, monta kuukautta. Muistan myös elävästi sen hetken, kun siirsin ekaa kertaa kuvia kamerasta koneelle ja annoin kansiolle nimeksi Australia. Hätkähdin oikein kunnolla ajatusta, että mulla on nyt koneella Australia-niminen kuvakansio, jossa on pari sataa kuvaa Australiasta, mun ottamina. 

Kuukauden aikana oon tavannut uusia ihmisiä ja ihania au paireja, sopeutunut perheeseen, tutustunut asuinalueeseen ja Brisbanen keskustaan, käynyt ihanilla Eat Streets Marketeilla, todennut alun hämmennyksen jälkeen, että Brisbanen keskusta on ihan hallittavissa, koukuttunut Australian Masterchefiin, oppinut tykkäämään vaatteiden silittämisestä, vieraillut Bribie Islandilla, shoppaillut, kiertänyt nähtävyyksiä ja museoita, ihaillut aina uudelleen olohuoneen ikkunasta avautuvaa maisemaa keskustaan, pohtinut tulevaa, nauttinut olostani täällä, nähnyt netballia ensimmäistä kertaa elämässäni, ollut kunnolla kipeä ja onnellinen siitä, että perheen äiti on lääkäri, istunut kahviloissa, tuskaillut englannin kanssa, mutta samalla myös välillä hämmästynyt siitä, miten hyvin olen selvinnyt vieraalla kielellä, kuunnellut haltioituneena täkäläisten lintujen laulua...

Mulla ei jotenkin ollut kauheesti odotuksia, kun lähin tänne. Enemmänkin vaan panikoin ja stressasin kaikkea, mutta varsinaisia odotuksia elämästä täällä ei ollut, sillä en ehtinyt ihan kauheasti tehdä taustatyötä. Ensimmäinen kuukauteni täällä on ollut mielenkiintoinen, rentouttava ja ihana sekä opettavainen, turhauttava ja stressaava. Sopeutuminen vieraaseen ympäristöön, vieraaseen kieleen ja vieraisiin ihmisiin on vienyt enemmän aikaa ja energiaa kuin olin ajatellut ja alku on ollut paikoin hyvinkin haastava, eikä asiaa ole auttanut mun sairastelu. Maapallon toiselle puolelle muuttaminen ei ole kaikista helpoin vaihtoehto, mutta onneksi mulla on ihmisiä tukemassa ja neuvomassa niin täällä Ausseissa kun Suomessakin. Kuluneen viikon aikana musta on alkanut tuntua, että sopeutumisessa on menty taas iso askel eteenpäin. Autolla ajaessa vasemman puoleinen liikenne tuntuu luonnolliselta, mua hymyilyttää, kun käännyn tutulle kotikadulle, ruokaa laittaessa muistan lähes kaikkien ruoka-aineiden ja välineiden paikat, sanomisia ei tarvitse enää suunnitella niin paljoa ja tyttöjen hyvän yön halaukset iltaisin saavat mut onnelliseksi kerta toisensa jälkeen.

Kun etukäteen selvittelin ja kyselin Australiassa vierailleiden kavereiden mielipiteitä, monet sanoivat, että itärannikon isoista kaupungeista Brisbane on ehkä tylsin, vaikkakin hyvällä sijainnilla, sillä suurin osa Australian “nähtävyyksistä” sijaitsee itärannikolla parin tunnin ajo- tai lentomatkojen päässä pohjoseen tai etelään, joten matkustaminen onnistuu hyvin. Sydneyssä riittäisi nähtävää ja koettavaa useaksi vuodeksi ja Melbourne ihastuttaa Berliinimäisellä hippiydellään. Matkaoppaassa luki jota kuinkin näin, että Brisbane on Australian aliarvostetuin kaupunki ja monet australialaisetkaan eivät tiedä, että kaupunki on ottanut suuria harppauksia eteenpäin viime aikoina. Olen matkaoppaan kanssa aikalailla samaa mieltä. Brisbanesta löytyy paljon nähtävää ja koettavaa. Täällä on ihania kaupunginosia, ystävällisiä ihmisiä ja mielenkiintoista nähtävää. 

Mun hostperhe kertoi, että täällä ihmiset tervehtivät ja kysyvät kuulumisia ventovierailta tai vähintään nyökkäävät ja hymyilevät lähes aina. Sen sijaan esim. Sydneyssä ja Melbournessa, jotka ovat heille tuttuja, tämä on huomattavasti harvinaisempaa. Lenkillä vastaantulevat tervehtivät, ruokakaupoissa kassatyöntekijät kyselevät kuulumisia ja monissa vaatekaupoissa ovien lähettyvillä hengailee työntekijöitä, joiden tehtävänä on toivottaa asiakkaat tervetulleiksi kauppaan ja kysellä kuulumisia. Mun lompakolle ystävälliset myyjät koituu kohtaloksi, koska en osaa jättää vaatteita ostamatta sen jälkeen, kun joku on kysynyt mun nimen, jotta voi palvella mua henkilökohtaisesti sekä kantanut mun vaatteet sovituskoppiin mun puolesta... Olen itekin aktiivisen treenin jälkeen alkanut muistaa tervehtiä ja kysyä kuulumisia takaisin. Muutama viikko sitten, kun olin aamulenkillä ihmettelin, kun vastaantulevat ihmiset sanoivat mulle "Moi!" Ilosesti vastasin niille takaisin suomalaisittain "Moi!" Siinä vaiheessa, kun mua vastaan oli tullut neljä ihmistä moikaten, aloin ihmetellä, että onpa täällä paljon suomalaisia hah. Vasta kotiin päästyäni perheen huikatessa mulle "Good morning" tajusin, että lenkkeilijät olivat sanoneet "Morning", mutta nopeasti se oli kuulostanut mun korvaan tutulta suomalaiselta moikkaukselta.

Hyvät yöt Suomeen! Mulla on tiedossa rauhallinen viikonloppu, jotta saan itteni kokonaan terveeksi. Ohjelmassa on lounastreffit, näköalojen ihailua Mt Coot-thalta, muutama museo ja piknik.

Hanna