Hello Finland and culture shock

(In English below)

"Tässä lentonne kapteeni. Tervetuloa Helsinkiin. Sää on harmaa lämpötilan ollessa plus kaksi. Tämänhetkinen heikko räntäsade muuttuu tihuttavaksi vesisateeksi päivän mittaan." Mikä ihana tervetulotoivotus takaisin kotimaahan. Kun matkaan lisää ihmisten epäystävällisen käytöksen, kohteliaisuusfraasien puutteet, lentokoneen kivikautisen viihdejärjestelmän (Finnair vähän tsemppiä nyt jooko?!?!) ja kovan väsymyksen, olin valmis kääntymään portilla takaisin ja palaamaan aurinkoon ja aurinkoiseen käytökseen. Tuntui hassulta, että elämäni parhaat lähes 11kk olisivat ohi kunhan vain nostaisin laukkuni hihnalta ja kävelisin passintarkastuksen läpi.

Suomeen on tosiaan palattu vajaa kolme viikkoa sitten. Olen myös koittanut kirjoittaa tätä vikaa postausta useamman kerran näiden viikkojen aikana, mutta lopputulos on ollut aina sekavaa vuodatusta tai tunteisiin asti menevää suomalaisen kulttuuriin ärsyyntymistä. Kokeillaan nyt vielä viimeisen kerran.

Multa useiten kysytyt kysymyset ovat viime aikoina olleet seuraavat: "Miltä nyt tuntuu? Oletko jo ihan tottunut Suomeen? Suosittelisitko au pairiutta ja Australiaa? Oliko kivaa? Mitä seuraavaksi?" Vaikka Aussit on mun lempparipuheenaihe, on näitä asioita välillä kauhean vaikea pukea sanoiksi ja tiivistää 11kk reissua muutamaan lauseeseen kuulostamatta lattealta ja kertomalla vaan, että joo oli tosi kivaa.

No miltä nyt tuntuu? Riippuu ihan päivästä ja hetkestä. Yleisfiiliksenä on vähän eksynyt olo. Ei oikein tiedä, että minne sitä kuuluisi, ja sen takia ei jotenkin osaisi olla paikallaan. Ei kuitenkaan montaakaan viikkoa ennen kun saan taas suunnata lentokentälle. Tällä hetkellä on ihan kivaa olla Suomessa. Eilen oli ihanat luistelujoukkueen vujut ja tänään vohveleita synttäreiden kunniaksi. Lauantaina, kun sain mun 25 000 reissukuvan läpikäymisen päätökseen, olisin sen sijaan voinut pakata laukkuni ja marssia takaisin lentokentälle, sillä kuvat saivat aikaan jäätävän muistoryöpyn ja ikävän. Niin ärsyttävää ja kliseistä kuin tämä onkin sanoa, musta tuntuu kuin olisin ollut Suomessa paljon paljon kauemmin kuin pari viikkoa. Suomessa ei myöskään mikään ole muuttunut hyvässä tai pahassakaan.

Olenko tottunut Suomeen? Arki on rutinoitunut todella nopeasti ja päiviä tahdittavat mm. työt, muutamat avoimen yliopiston kurssit, sosialisoimiset ja runsas pyöräily, sillä hsl:n aikuisten seutulippu tuntuu ihan järkyn kalliilta jopa Sydneyn lippuun verrattuna. Olen hihkunut kassalla uusista seteleistä ja kadulla Marimekon laukun nähdessäni olen ihan innoissani ennen kuin tajuan, että joo Suomessahan tässä ollaan. Alussa puhuin kassoille englantia, koska se oli luonnollista. Tutuille ihmisille totta kai suomea niin kuin aina on tottunut, mutta vieraille ihmisille ja asiakaspalvelijoille enkku tuntui paljon paremmalta valinnalta. Olen myös odottanut bussia väärällä puolella tietä ja meinannut jäädä auton alle miljoona kertaa. Olen ihan onneni kukkuloilla, jos joku puhuu mulle englantia tai kysyy neuvoa enkuksi. Pelkään nimittäin, että kielitaitoni rapistuu olemattomiin. Olen myös käynyt leikkuuttamassa hiuksistani lähes 20cm kuivia auringon haalistamia ja meriveden tuhoamia latvoja ja käynyt ostamassa farkut vaatekaappiini. Rusketukseni hälvenee minkä ehtii. Olen vedellyt todella naturellissa lookissa menemään ja eiliset juhlat olivat ensimmäinen kerta aikoihin, kun mulla oli meikkiä ja korkkarit. Olen mä ehkä aika tottunut yleiseen elämään. Kyllä edelleen useamman kerran viikossa tulee joitain juttuja, joita ihmettelen, mutta näin yleisesti. 20 astetta tuntuu myös paljon lämpimämmältä Suomessa kuin Ausseissa. Pitkät valoisat kesäillat hämmästyttävät edelleen unlimited internetistä puhumattakaan. Vieläkin saatan kaupungilla ollessani miettiä, että raaskinko avata jotain nettisivua tms. ennen kuin muistan, että täällä mulla ei ole 1,3gb rajallista nettiä kuukaudessa.

Sen sijaan en ole tottunut suomalaiseen käyttäytymiskulttuuriin. Kukaan ei moikkaa toista, kukaan ei hymyile, kukaan ei katso silmiin, kukaan ei pyydä anteeksi, kukaan ei turhia tuhlaa ääntään. Bussissa olen kummajainen, kun tervehdin ja kiitän kuskia matkasta, ihmiset hämmentyvät, kun katson silmiin ja minä puolestani äimistelen, kun kassat yhdistävät tervehdyksen, varsinaisen asian ja kiitoksen kahteen sanaan "viisi seitsemänkymmentä".

Ylläolevat jutut ovat toki kärjistettyjä, ja tietty mukaan mahtuu huippuja asiakaspalvelijoita ja kanssalenkkeilijöitä, mutta ihan näin yleisesti, ei muutama hymy, ystävällinen sana tai avuntarjoaminen kauheasti energiaa vaatisi. Kun yksi päivä joukko alle 10-v poikia huikkasi mulle "moi" ohikävellessäni, olisin oikeasti halunnut rutistaa heitä ja kiittää päiväni ilahduttamisesta. En tarkoita, että meidän pitäisi alkaa small talkin mahtimaaksi, mutta jos edes pientä huomioimista ympärille. Se oma napa ja kengän kärjet eivät ole maailman mielenkiintoisimmat asiat. Tietenkin on huonoja päiviä, mutta näin yleisesti. Ehkä tämän hetkiset ystävälliset piirteet katovat minusta ja sekoitun massaan, mutta toisaalta, miten huippua olisi jos ilmapiiri muuttuisi vähän iloisemmaksi ja aurinkoisemmaksi. Esimerkiksi suuri syy siihen, että käyn niin usein Stockan Loungessa ei suinkaan ole ilmaiset kahvitarjoilut, vaan aidon iloinen ja kohtelias asiakaspalvelu.

Suosittelisinko reissua muille? No aivan varmasti! Kaipaan Aussielämäni omanlaista huolettomuutta ja spontaaniutta, joka täältä puuttuu erilaisen elämänrytmin takia ja siksi, että kaveripiirini koostuu suurilta osin eri lajien ahkerista treenaajista ja lahjakkaista kilpailijoista. Useamman kerran päivässä muistelen loputtomia päivä rannalla ja ihania viikonloppuretkiä sekä lopun reilun parin kuukauden täyttä vapautta ja huolettomuutta reissaillessani Ausseissa, Uudessa-Seelannissa ja Singaporessa. Siellä ollessani elämä tuntui tavalliselta arjelta, mutta nyt jälkeen päin sitä kaikkea on oppinut arvostamaan vielä vähän enemmän.

Toki tämä on vain oma mielipiteeni, mutta en usko, että olisin opiskelemalla tai Suomessa välivuotta pitämällä oppinut edes murto-osaa siitä, mitä olen nyt oppinut ja kokenut. Joo kielioppisäännöt ovat heikentyneet samoin kuin fysiikan kaavat, mutta kielitaito, rohkeus ja itsenäisyys ovat kasvaneet potenssiin miljoona.

Australia on aivan upea maa, ja siellä riittäisi vieläkin vaikka kuinka paljon tutkimista. Lähtisin takaisin ihan milloin vain. Au pairius on myös kokonaisuudessaan upea keino tutustua paikalliseen elämänmenoon, saada paikallisia kavereita, oppia maan kulttuurista ja pitää hauskaa. Mukana on valitettavasti perheitä laidasta laitaan, mutta jos perheen kanssa synkkaa, kokemuksesta tulee unohtumaton!

Oliko mulla kivaa? OLI!!! Alussa oli omat ongelmansa ja tietty matkan varrella tulee vastoinkäymisiä, mutta oli upeaa rakentaa elämää ja turvaverkkoa toiselle puolelle maailmaa, saada suomalaisia, kansainvälisiä ja australialaisia kavereita ja kokea se kaikki. Yksin lähteminen oli myös parasta, sun pitää oikeasti selvitä asioista itse ja kellään ei ole susta ennakkokäsityksiä.

Mitäs nyt? Mulla on useita suunnitelmia ja elämä on avoinna. Katsotaan, mikä suunnitelmista nousee muita kiinnostavammaksi. Onnekseni monet ovat kannustaneet seuraamaan sydäntä, mutta on mukaan mahtunut niitäkin, jotka lähinnä pyörittelevät silmiään tai toteavat, että kyllä se tulevaisuusstressi sieltä vielä kuule palaa, olenhan ollut vasta pari viikkoa täällä. Omasta mielestäni kaikki on kuitenkin hyvin niin kauan kuin teet jotain, etkä vaan makaa sohvalla muiden passattavana. Australia on osaltaan muokannut tulevaisuuden haaveita ja omaa ajatusmaailmaani. Reissukuumeeni tulee aina olemaan levelillä extremely high, luonnonsuojelu ja hyväntekeväisyys kiinnostavat paljon enemmän kuin ennen ja ymmärrys erilaisuutta kohtaan on laajentunut entisestään. Vaikka aina ei ehkä ihan siltä näyttäisikään, niin sieltä opin rennompaa ajattelua. Ei oikeasti ole maailmanloppu, jos et mene heti opiskelemaan, elämässä on niin miljoona muutakin vaihtoehtoa. Loppupeleissä kaikki, millä on merkitystä on se, että olet onnellinen!

Ihanaa alkavaa kesää ja kiitos kaikille, jotka olette seurailleet mun seikkailua maapallon toisella puolella. Tämä jää nyt varmaankin blogini viimeiseksi postaukseksi, mutta jätän julkisen päiväkirjani vielä avoimeksi kiinnostuneille ja itselleni ennen kuin jaksan tallentaa täältä kaikki tekstit talteen. Jos tulee kysymyksiä, kommentteja saa jättää.

//

Greetings from Finland! I returned home almost three weeks ago although it feels I've been here for ages. At the moment I feel a bit lost cause I'm not sure where I belong. I'm missing the freedom of travelling, my life at the beach and the excitement of seeing something new all the time. The past 11 months have been the best time of my life and I'm so thankful for everything.

I've settled in quite okay but my feelings change a lot. There are days I love to be here but also a lot of days I'm missing Australia more than anything and just planning to go back. Wish the studying was't that expensive for foreign students over there... I've cut my hair, bought a pair of jeans and found my make up but I'm still loving my colourful pants and natural look... There's still a small Aussiegirl living in me. At the beginning I was talking English when ordering my coffee at the coffee shop or buying something in supermarket or I was waiting for the bus on the wrong side of the street. There are still a lot of things to get totally used to but all in all everything is quite normal and it has even been pretty warm in here! +20 degrees and sunny days, lucky me. 

It's just Finnish culture that feels weird and wrong in some ways. I'm having quite a big culture shock as people don't talk to each other, smile or look each other in the eye. It's totally normal for Finnish people but it feels so cold after Australian friendly culture where there are a lot of smiles and friendly words. 

I'm quite busy with working, studying in open university, socialising and doing other stuff (for example going through all my travelling pictures...). I'm not sure what I want to do after summer or next year as I have so many interests and opportunities. Let's see what my life has to bring.

This was very likely the last post of my blog. Have a wonderful summer (or winter in Australia) and thank you for following my year on the other side of the world and being a part of it! I'm missing you all back in Australia and hope to pay a visit soon. xx

Hanna

Happy Valentine's Day!

Heippa kaikille ja hyvää ystävänpäivää!

Toka vika viikonloppu mun Sydney-elämää käsillä. Mä en ole ehkä vielä aivan sisäistänyt asiaa, vaikka osaa kavereista onkin treffattu jo vikaa kertaa, oon käynyt kaikki tavarani läpi, ottanut valokuvat pois seiniltä ja joka toisessa lauseessa tulee esiin se, miten aika loppuu ja mä lähen ihan kohta ja ei voi olla totta. 

Arki on rullannut tavalliseen tahtiin, puistoja, rantoja, play dateja, satuhetkiä ja askartelusessioita. Täällä on ollut koko viikon tosi hyvä sää (ekaa kertaa mun Sydney-olon aikana varmaan, kun kokonainen viikko aurinkoa ja kuuma), joten olen nauttinut ulkoilmasta niin tyttöjen kanssa kuin vapaa-ajallakin. Rannalla onkin tullut vietettyä koko loppuviikko.

Small talkia on tullut kuluneen viikon aikana harrastettua paljon enemmän kuin ennen. Syynä siihen on vasemmassa jalassa koreileva air cast. Mikä valtava jäänrikkoja tuo möhkäle onkaan... Ihmiset kyselevät vitsillä, että olenko käynyt potkimassa seiniä tai muita ihmisiä ja olen vissiin oppinut kävelemään varsin sujuvasti tuon kanssa, sillä perjantainakin yksi mies kommentoi mun olevan älyttömän nopea, vaikka onkin extrapaino jalassa haha!

Perjantaina illalla meillä oli Sinin kanssa ihan tosi kiva ilta Manlyssa takeaway-burgereiden ja viinin kanssa rannalla istuskellen. Tuli kyllä ihan tarpeeseen, sillä kuluneen viikon aikana oli kertynyt aikamoinen määrä stressiä. Mä olen maailman onnellisin ja kiitollisin, että mulla on täällä muutama ihana suomalainen ystävä, joille voi aina purkaa stressin ja ahdistuksen omalla äidinkielellä, vaikka oulun murre välillä sisältääkin varsin kummallisia sanoja... Suomeksi nyt vaan saa sanottua kaikki asiat turhia miettimättä juuri niin kuin ne ovat ja väärinkäsityksiä ei synny.

Eilen vietettiin rentoa päivää Manlyssa Ellin, Sinin ja Haleyn kanssa ensin rantaelämästä nauttien ja illan lähestyessä siirryttiin Shelly Beachille Ellin synttäribarbequelle (tai barbielle niin kuin aussit sanoo). 

Vaikka rantaelämää onkin tullut harrastettua ahkeraan, vedessä asti ei ole liian montaa kertaa päässyt käymään viime aikoina, sillä blue bottle jellyfishit ovat vallanneet Northern Beachit. Kyseiset meduusat eivät ole tappavia, vaikka eilenkin Manlyn rantavahdit kuuluttivat tasaisin väliajoin, miten meduusojen polttaessa kipu on incredible ja parannusta ei ole. Muahan pisti meduusa viime vuoden puolella. Kipu kesti muutaman tunnin ja sen jälkeen lähinnä tuntui muutaman päivän, jos käytin jalkaa kunnolla esim. luistellessa. Ei se juu kiva tunne ole ollenkaan, mutta vähän nauratti lifesavereiden dramaattisuus.

Tänään kävin vikaa kertaa aamupalalla Raphaelan kanssa lempparikahvilassa ja iltapäivällä lähen Ellin ja Haleyn kanssa kohti Bondia, Open Air Cinemaa ja The Notebook -leffaa. Vihdoin pääsen elämäni ekaa kertaa ulkoilmaleffaan.

Vika viikko lähtee huomenna käyntiin, jännää! Mulla ei ole vielä mitään isompia suunnitelmia, sillä tuntuu, että kivoja paikkoja on tavallaan niin paljon, että valinta on vaikeaa, mutta toisaalta on taas nähnyt jo aikalailla kaikki haluamansa paikat ja Sydneystä en silti ole vielä lähdössä, vaikka au pair -aika loppuukin.

Kivaa sunnuntaita Suomeen, nauttikaa takasin tulleesta talvesta!

Hanna

Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olen...

(Kuvituksena saatte ihailla mun surffitaitoja elämäni ekalta surffikerralta, onneksi tuosta on enty eteenpäin ja olen oppinut seisomaan vähän varmemman näköisenä...)

... matkustanut elämäni ensimmäistä kertaa lentokoneella yksin Euroopan rajojen ulkopuolelle.

... tavannut lukuisia uusia ihmisiä ympäri maapalloa, ollut avoimempi ja ennakkoluulottomampi kuin ikinä ja oppinut niin paljon lisää ihmisistä ja itsestäni myös.

... kehittynyt enkun kieleni kanssa. Lääkärissä käynnit sujuvat vieraalla kielellä ja kaupoissa, ravintoloissa ja koulussa asiointi on aivan arkipäivää. Enää ei tarvitse miettiä viittätoista minuuttia kokiksen tilaamista kahvilassa (coke, coke please, can I have a coke please?, I'd like to have a coke)

... varaillut lukuisia majoituksia, lentoja, retkiä ja suunnitellut ajoreittejä.

... laitesukeltanut, snorklannut ja surffannut elämäni ekaa kertaa.

... oppinut syömään juustoja, oliiveja, kapriksia, hummusta, punaviiniä ja selleriä.

... ollut yksin reissussa muutamankin kerran.

... ajanut vasemmalla puolella tietä hyvällä menestyksellä.

... juhlinut joulua keskellä kesää bbq:n merkeissä ja viettänyt uuden vuoden aaton tiiviisti puistossa odottaen ilotulituksia.

... osallistunut pub crawliin.

... käynyt musikaalissa kolme kertaa parin kuukauden sisään, ja kohta pääsen taas uudestaan.

... ostanut elämäni ensimmäiset tekonahkaiset kengät.

...telttaillut ja nukkunut pelkkä makuupussi suojanani keskellä Australiaa.

...saanut kakkoskodin ja ystävyyssuhteita, jotka tulevat kestämään. Täällä ystävystyminen on nopeampaa kuin Suomessa, kun kaikki ovat irrallaan kodista.

... oppinut Oulun murretta :D

... viettänyt loputtomia tunteja rannalla.

... perunut rantapäivän mittarin näyttäessä 24 astetta...

... syönyt paljon Aasialaista ruokaa.

... käyttänyt fläbäreitä viikkoja putkeen.

... ihmetellyt tätä Australian loputonta auringonpaistetta ja hellettä (NOT!)

... matkustanut lukuisia kertoja paikallisella Hop, Skip & Jump -bussilla, jossa on usein mun ja Z:n lisäksi muita au paireja lapsineen sekä eläkeläisiä. Bussissa ei ole stop-nappeja vaan kun bussi lähestyy omaa pysäkkiä, täytyy kuskille hihkaista "Next stop please!".

... korvannut jätskin frozen yogurtilla.

... palannut kilpailemaan muodostelmaluistelussa.

... kävellyt ja muutenkin nauttinut luonnosta paljon enemmän kuin Suomessa.

... oppinut Aussien tavoille ja lopettanut iltapalan syönnin.

... koukuttunut peanut butteriin.

... todennut banana breadin ja acai bowlien olevan parasta ikinä.

... tuskaillut täydellisen oman rauhan puuttumista.

... stressannut Aussielämän loppumista. Tutuiksi käyneet reitit bussipysäkeille, jokapäiväinen rantaelämä, tutut aina iloiset pre schoolit opettajat, oma huone, host perhe ja kaverit, tietynlainen vapaus ja itsenäisyys, kaikki jäävät tänne. (onneksi sentään muutama tyttö tulee takaisin Suomeen mun kanssa...)

Mulla on ollut tämmöinen postaus ikuisuuden luonnoksissa ja viimein täydentelin tätä 8kk Aussiolon kunniaksi (&ja ehkä myös Ellin samantyylinen kirjotus sai mut muistamaan tän...). Mulla on tänään todennäköisesti rentoilukotipäivä, kun tuntuu, että viime aikoina on tullut viiletettyä vähän joka suuntaan jatkuvasti. Ainoa tän rauhan rikkova ohjelmanumero on mahdollinen visiitti toiselle puolelle Sydneyä hakemaan air cast/moon boot, sillä mulla todettiin rasitusmurtuma vasemmassa jalassa. Muuten aattelin käydä läpi mun kaikki tavarat, päättää, mitkä annan/myyn pois ja muutenkin järjestää kaapit. Tässä melkein kuuden kuukauden aikana kun on tullut asetuttua kodiksi ja tavaraa on ehtinyt kertyä, vaikka mitään en olekaan ostanut...

Huomenna ohjelmassa on Rocks-marketeilla vierailua, keskustassa pyörimistä ja mahdollisesti rantapäivää. Mulla on bucket list aikalailla tyhjä, sillä eilen sain taas yhden kohdan ruksittua yli, kun käytiin Oopperatalon yhteydessä sijaitsevassa Opera Barissa illalla. Listalla on enää Open Air Cinema, jonka saan ruksittua yli ystävänpäivänä, kun mennään Bondille kattomaan Notebook, ja auringonnousu Manlyssa (ainoa tätä estävä tekijä on julmetun aikaisin herääminen...). Muuten haluan viettää viimeisiä viikonloppuja rannalla hengaillen (ja mahdollisesti SUPpaillen?), sillä vaikka tulenkin Suomen kesää vasten takaisin, ei rantakeleistä ole takuuta.

Hanna

Loppusuoralla

Laitetaan tähän väliin vähän arkisempaa postausta, kun viime jutut ovat olleet varsin reissupainotteisia. Viime perjantaina arki palautui normaalirytmiin koulujen alkaessa. Täällä kaiken ollessa päinvastaisesti Suomeen verrattuna myös uusi kouluvuosi alkaa tammikuun lopulla 2kk joulu/kesäloman jälkeen. Mulle tuli tänne tultaessa yllätyksenä, että Ausseissa koulunkäynti saattaa olla järkyttävän hintaista. Yliopistot ja TAFEt (amk-tyyliset) maksavat tonneja ja international-opiskelijat maksavat kolminkertaisen hinnan. Jos mä päättäisin haluta opiskella vaikkapa lakia Australiassa, lukuvuosi kustantaisi $30 000. Paljon enemmän hämmästyin siitä, että jo primary schooleja ja high schooleja löytyy ilmaisista public schooleista usein katolilaisuuden kanssa kytköksissä oleviin private schooleihin, jotka valitsevat oppilaansa ja maksavat jopa kymmeniä tonneja vuodessa.

Viime lauantaina vietettiin ihanaa rentoa rantapäivää Sinin ja Ellin kanssa ja illalla nähtiin sitten aikamoinen myrsky: kaatosade, raesade, ukkonen ja salamointi ja meiltä meni sähkötkin. Täällä on muuten nyt kesällä ukkostanut vähän väliä, viime viikolla melkein joka päivä. Ukkonen on täällä erilainen kuin Suomessa, se ei välttämättä viilennä kosteaa kuumuutta ja se ei ole samanlainen ukkoskuuro, vaan epämääräinen jyrinä saattaa kestää kauan. Yksikin päivä ihmettelin aluksi, että lentokoneet ovat alkaneet lentää meidän hoodien yli, mutta se olikin ukkonen.

Sunnuntaina käytiin Royal National Parkissa patikoimassa 13km lenkki, jossa oli aikamoista kapuamista, mutaa, hellettä ja kauniita maisemia reitin kulkiessa rantaviivaa pitkin ja keskellä metsää. Rankan rupeaman jälkeen käytiin Ikeassa dinnerillä. Oon täällä syönyt enemmän Ikeassa kuin ikinä ennen elämässäni.

Maanantaina pääsin taas jäälle, kun treenit jatkuivat loman jälkeen. Oli ihan superkivaa päästä taas jäälle! Patikoinnin ja treenien yhteisvaikutuksesta paikat ovatkin sitten olleet aika kipeät pari päivää..

Muuten tällä viikolla ollaan eletty perusarkea tyttöjen kanssa: rantaelämää, N:n koulun swimming carneval, puistokäyntejä, leipomista ja vaan hengailua.

Oma lähtökin alkaa konkretisoitua, kun parille kaverille on jo sanottu heipat heidän lähtiessään jatkamaan matkaa mua ennen. Viime perjantaina meillä oli italialaisen Saran kanssa vika italialainen dinner ja tiistaina nähtiin saksalaisen Nelen kanssa viimeistä kertaa story timen ja playgroundin merkeissä. Mullakin enää pikkasen reilu 2 viikkoa au pairina, ihan hullua!! Niin hassua, että tämä nykyään niin arkinen Aussielämä loppuu kohta.

Ihanaa viikonloppua!!

Hanna

Ps. Tasan kahdeksan kuukautta sitten muuten hyvästelin perheen lentokentällä ja lähdin tänne. Ihan hullua!! Musta vieläkin tuntuu kuin olisin ollut täällä ikuisuuden, mutta toisaalta tuntuu kuin olisin ollut Suomessa vielä hetki sitten, mutta 8kk, wow, 2/3 vuodesta! Alkuperästen pläänien mukaanhan mun piti palata Suomeen näihin aikoihin, mutta suunnitelmat ovat vähän venyneet ja en ihan vielä le tulossa.

Hello December!

Viime kerrasta on ehtinyt kulua aikaa, mutta en ole tainnut konettakaan avata kuin ehkä kerran? En vissiin voi luonteelleni mitään, vaan täällä olen superkiireinen arkeni kanssa kaikkine luisteluineen ja muine menoineen ihan niin kuin Suomessakin. Tässä sekalainen pläjäys mun elämää viimesiltä parilta kuukaudelta.

Joulu on saapunut Sydneyyn. Isoja joulukuusia on joka nurkalla ja puut ja kaupat on koristeltu erilaisilla koristeilla. Myös muutamat talot tässä naapurustossa ovat panneet parastaan ja ovat kuin suoraan jenkkileffoista. Joulukuu on tullut taas ihan puskista eikä asiaa varmasti auta kolmenkymmenen asteen helteet, bikinit ja hiekkarannat. Jouluvalot näyttävät musta vain jotenkin korneilta tässä ympäristössä ja joulufiiliksestä ei ole tietoakaan. Ehkä se tulee lähempänä joulua, toivotaan! Itsenäisyyspäivänä vietetään Sinin ja Ellin kanssa Suomi-iltaa Joulutarinan ja suomiherkkujen kanssa, ehkä se auttaa pääsemään fiilikseen, mutta ainakin superkiva ilta on tiedossa! Täällä olisi myös 1,5 viikon päästä Kauneimmat joululaulut, johon hirveästi haluaisin mennä, mutta Blue Mountains -retki näyttää uhkaavasti osuvan päälle. Onneksi on Spotify, Samuli Edelman, Antti Tuisku ja Suvi Teräsniska.

Yksi viikonloppu tehtiin Sinin ja Ellin kanssa huippuretki Ikeaan lähinnä ruoka mielessä. Syötiin lihapullia ja korvapuusteja, ostettiin kasa irtokarkkeja(!!!!!!!!) ja spottailtiin runsaasti tuttuja juttuja. Tosin totesin juuri, että mun molemmilla aussiperheillä on ollut melkeinpä enemmän tavaraa Ikeasta kuin meillä kotona Suomessa. Lisäksi mun nykyinen perhe rakastaa Ikean lihapullia, joita meillä löytyy pakkasesta ja puolukkahilloakin oli jääkaapissa mun tänne saapuessa. Samana iltana mun hostäiti oli vielä leiponut korvapuusteja, nam! Olin kirjottanut reseptiin, että lisää kaulitun taikinan päälle voita, sokeria ja kanelia, niitä ei koskaan voi olla liikaa. Tarkoitin, että sokeria ja kanelia ei voi olla liikaa, mutta mun kirjotustaidoissa on vissiin vielä vähän hiottavaa, sillä hostäiti oli ymmärtänyt, että se koskee myös voita, joten noi korvapuustit muistuttivat maultaan melkosuperpaljon Tapiolan Kaisan Cafen korvapuusteja! (Sinne on muuten päästävä ekojen paikkojen joukossa, kun tuun takaisin!!)

Noita haikylttejä on näkynyt viime aikoina oikeestaan joka viikko Manlyn rannoilla. Sain myös ensimmäisen kosketuksen Australian tappaviin eläimiin, kun meduusa poltti mun jalkaa. Meduusa osoittautui blue bottle jelly fishiksi, joka ei ole tappava, mutta sattuu ja polttelee ihan kunnolla. Vähän olin hädässä, kun en tosiaan tiennyt yhtään mitkä meduusat ovat harmittomia ja mitkä eivät.

Myös meidän talo on muuttunut eläintarhaksi. Meillä ei ole näkynyt oikeastaan yhtäkään hämähäkkiä tms, mutta maanantaina törmäsin kolmeen isoon hämähäkkiin, yhteen jättikoppikseen ja useempaan toukkaan täällä meillä. Lisäksi joka kerta lenkillä tai vaikka autollekin kävellessä, kun pusikossa rasahtaa, sydän jättää yhen lyönnin välistä. Se voi olla ihan vaan lintu tai opossumi, mutta yhtälailla käärme tai lisko hah.

Lisäksi kuvissa Nelen birthday BBQ at the beach, ihana lounas Ellin kanssa Collaroyssa ja lämpimästä kesäillasta nauttimista Manlyssa. Toi bbq oli ihan tosi hauska ja niin 'Aussikokemus'. Oli ihana grillailla aurinkoisena kesäiltana rannalla hyvää ruokaa, kun vieressä soi musiikki ja ilta hämärtyi vähitellen.

Yksi perjantai sain koko päivän vapaaksi niin suuntasin Bondille nauttimaan parhaimmillaan 43 asteen helteestä. Rannalla viileän merituulen puhaltaessa lämpötila oli ihan jees, kun mereen pääsi vilvottelemaan, mutta auta armias, kun oli aika matkustaa bussilla takaisin... Pari viikkoa sitten mulla oli saksalaisen Lean kanssa eka surffitunti. Oli ihan tosi hauskaa ja huomenna oon menossa uudestaan! Pääsin jopa seisomaan laudan päälle jei, sillä olin ajatellut, että eka tunti menisi vain laineilla loikoillessa. Opettaja auttoi oikean ajoituksen kanssa, muuten tosta ei kyllä olisi tullut mitään! Yllättävän rankkaa oli, kun piti aina meloa itsensä takaisin ulapalle. Keskellä aaltoja istuskellessa auringon paistaessa tuli niin Australiaa ja elämää rakastava olo!! Lisäksi vielä turisteilua Dover Heightsissä.

Superkaunis Centennial Parklands. / Rauhallinen teehetki kirjakaupassa. Oli ihanaa juoda kookosteetä, koska kiitos mun hostperheen kahvikoneen, mä juon ihan liikaa kahvia ja oon tainnut jäädä riippuvaiseksi aamukahvista... / Mun vakkariaamupala tai lounas, jos oon yksin kotona. / Chinese garden of Friendship, joka oli musta tosi kaunis, mutta pääsymaksu oli ehkä vähän liikaa.

Yhden illan superhyvä dinner tyttöjen kanssa Dee Whyssa! / Kunnostauduin ja kävin Raphaelan kanssa kattomassa IMaxissa (the world's biggest screen) uusimman James Bondin, Spectren, joka oli samalla mun elämäni ensimmäinen James Bond. Tykkäsin siitä kyllä tosi paljon, joten varmasti katson Bondeja jatkossakin. / Aussitkin osallistuivat Ranskan muistamiseen oopperatalon valaistuksineen ja Ranskan lippuineen. Manlyssakin oli Ranskan lippu salossa ja kunnantalo oli saanut Ranska-aiheiset koristeet. / Dress huntingia National banquetia ja kaverin 21v synttäreitä varten.



Viime viikonloppuna meillä oli nationalit, joka oli kyllä yksi mun Aussivuoden parhaista viikonlopuista! Nautin aivan joka hetkestä jäällä, meillä on superkivat ohjelmat, joukkue on huippu ja oli vaan niin ihanaa päästä kisajäille ja tosissaan kisaamaan voitosta. Valitettavasti meiän tavotteet ei toteutuneet, osittain kiitos mielenkiintosen tuomaroinnin..., vaan sijoitus oli toinen. Voidaan olla tostakin ylpeitä ja kehitys kauden aikana on ollut huikeeta! Kisaosuuden jälkeen meillä oli vielä banquet, jossa teemana oli candyland. Muiden joukkueiden juhliessa enemmän ja vähemmän värikkäissä mekoissa meillä oli musta niin hauskat asut. Ausseissa on Lifesavers-karkkeja, jotka on värikkäitä renkaita putkilossa. Muutama meiän joukkueesta oli hommannut kaikille jättiuimarenkaat ja viiletettiin sitten ne päällä dinnerillä ja tanssilattialla, oli niin hauskaa!' Oon niin superkiitollinen, että pääsin vielä jäälle kisaamaan ja treenaamaan, ja mulla on nyt niin tyhjä olo, kun kausi on ensi sunnuntain pikkujouluja vaille ohi. Nyt kuitenkin täytyy alkaa suunnitella kovalla tohinalla day trippejä ja viikonloppureissuja.

Loppuviikosta on tiedossa surffausta, Luna Parkissa vierailua, lounastelua, rantaelämää, joukkuekaverin 21v synttärit, jengin pikkujoulut ja Suomi-ilta Ellin ja Sinin kanssa. Töiden lisäksi siis. Ihan kivalta kuulostaa! Ja ensi viikolla itärannikkoa alas reissaava Essi saapuukin Sydneyyn, joten pääsen turistioppailemaan ja näkemään itsekin muutamia uusia juttuja. Ja ihan kohta onkin jo joulu!!

Nyt kiirehdin iltakahvittelulle Manlyyn, kuullaan taas toivottavasti pian!

Hanna

Friday 13th seems to be a pretty good day

Kello on vasta yksi päivällä, mutta tämä päivä näyttää olevan oikein hyvä päivä! Täällä fiilikset menee aikalailla laidasta toiseen ja sellaista keskitietä en ole kamalasti vielä kokenut. Joko olen onneni kukkuloilla tai sitten valmiina pakkaamaan kamani kassiin ja palaamaan Suomeen. Tämä päivä on kaikessa normaaliudessaan ihana, joten päätin kirjoittaa sen muistiin ja toivotella teille hyviä viikonloppuja. Tällä hetkellä olen onnellinen normiarkeni kanssa. Olen päässyt yli reissustressistä, sillä nautin (Sydneyyn kahlitsevasta) luistelusta niin paljon! Aussien mestaruuskisojen jälkeen on sitten aikaa tutustua lähiseutuihin ja koko tulevaisuus onkin sitten auki ja muuttumassa joka päivä hah.

Pyöräilin aamupalalle vähän aikaa sitten avattuun ihanaan kahvilaan parin kilsan päähän. Mutustelin banana breadiani ja join cappuccinoa täysin omassa rauhassani, joka tuntuu välillä ihanalta luksukselta kiireisten aamujen keskellä, jolloin samaan aikaan autan tyttöjä aamupalan kanssa, koitan pikaisesti syödä omaani, pakkailen lunch boxeja ja olen silmä kovana vahtimassa, ettei maito kaadu lattialle tai jotain muuta vastaavaa. Paikasta tuli mun uusi lempparikahvila/aamupalapaikka, toivottavasti se ei vie mun kaikkia rahoja... Kirjottelin Aussipäiväkirjaa, muutin taas jatkosuunnitelmiani ja koitin kovasti auttaa reissuun lähtevää ja Sydneyynkin tulevaa Essiä matkavinkeillä!

Pyöräilin kaupan kautta kotiin ja jatkoin herkullisella ja tutulla linjalla valmistamalla banaanilettuja lounaaksi. Oikeasti onko edes sallittua olla näin onnellinen vain hyvän ruoan ja oman rauhan takia? Jatkan vielä tätä hengailua salkkarijakson (katon nykyään 1-3 jaksoa kuukaudessa ja oon ihan kohtuuhyvin mukana...) kanssa ennen tyttöjen hakua. Illalla hyvä ruoka -teema jatkuu, kun suunnataan Dee Whyhin (hmm.. mitenköhän toi Dee Why pitäisi taivuttaa suomeksi?) dinnerille Sinin ja Ellin ja mahdollisesti muutaman tytön kanssa. Viikonloppu onkin sitten suurilta osin luistelua kolmien treenien ja team brekkien muodossa, mutta ehdin mä todennäköisesti kattomaan uusimman James Bond -leffan ja treffaamaan Sydneyn alueelle palannutta Annikaakin!

Ihanaa viikonloppua!! Saattaa olla, että seuraavia kuulumisia saadaan vähän aikaa odotella, sillä nationalit on kahden viikon päästä, joten seuraavat viikot ovat aika täynnä luistelua, ja vapaahetkinä todennäköisesti nukun (kiitos Aussien treeniaikojen...) tai koitan ylläpitää mun luistelun ulkopuolista sosiaalista elämää!

xx Hanna

NSW State Champions: Fire On Ice

Enpä olisi ihan heti uskonut, että löytäisin itteni tekemässä liimanutturaa klo 4.45 lauantaiaamuna Aussien 37 asteen lämmössä. Never say never ja mitä näitä nyt on. Otin luistimet Ausseihin mukaan, sillä olin kyllä suunnitellut käyväni luistelemassa silloin tällöin, mutten mitenkään supervakavasti. Viime lauantaina kuitenkin vetäsin luistimet jalkaan ja kisapuvut päälle enemmän tai vähemmän valmiina luistelemaan New South Walesin State Championshipseissä. Toinen ohjema oli vähän hakusessa vielä, mutta joka tapauksessa meillä meni hyvin ja mulla oli niin kivaa jäällä. Nyt voin sanoa olevani New South Walesin mestari Fire On Ice -joukkueen kanssa haha. Noin viiden viikon päästä meillä on Nationalsit, josta on tulossa tiukka kisa meidän, Brisbanen ja Western Australian kesken. Nationalsien voittaja pääsee edustamaan Australiaa MM-kisoihin!

Mä tykkään luistelusta täällä tosi paljon, meillä on huippukiva joukkue, joka on toivottanut mut tervetulleeksi avosylin ja muutenkin ihana päästä takasin jäälle ja kisaamaan. Meillä on treenit pääsääntösesti 2x viikossa, mutta nyt on ollut aika paljon extraa. Tälläkin viikolla meillä on neljät treenit. Treeniajat ei tosin ole suurta herkkua, maanantaina tosi myöhään illalla, lauantai-iltapäivänä ja sunnuntaiaamuisin 5.30... Plus asun toisella puolella kaupunkia, joten ruuhka-aikaan matkat kyllä kestää. Eilen Harbour Bridgellä oli bussionnettomuus, jonka takia mun 28km matkaan meni n. tunnin sijaan 2h 15min. Onneksi matkalla oli kateltavaa, kun ensin oli ukkonen ja salamointia, sitten sade, sen jälkeen sateenkaari ja lopulta auringonlasku.

Mulla on vähän kaksijakoiset fiilikset luistelusta, sillä vaikka nautinkin siitä ihan hirveesti ja täällä mulla on siihen mahollisuus vähemmän treenimääräm takia, jään kuitenkin paljoista au pair-jutuista paitsi. Viikonloppureissut on mahottomuus ja lauantaisinkaan ei liikaa ehdi mitään tekemään. Toisaalta kuitenkin tosiaan pääsen luistelemaan ja tutustun paikallisiin. Tulevanakin viikonloppuna meillä on treenien lisäksi illanistujaiset, brunssi ja mahdollisesti eläintarhareissu sekä mulla pitkien matkojen takia yökyläily. Luotan kuitenkin siihen, että ehdin tekemään kaikkea Nationalsien ja joukkueen joulujuttujen jälkeen.

Luistelun seurauksena mun elämä muistuttaa paljon mun elämää Suomessa. Kiire töiden, treenien ja sosiaalisen elämän kanssa ja liian vähän unta. Jossain välissä pitäisi ehtiä hengailemaan itsensäkin kanssa ja rentoutua. Lähdin Ausseihin hakemaan rentoa, stressitöntä elämäntyyliä, mutta näköjään se ei oo mun juttu.

Tän itehankitun kiireen keskellä viime sunnuntai kisojen jälkeen oli ihanan rentouttava! Treffattiin suomityttöjen Ellin ja Sinin kanssa puolilta päivin, käytiin lounaalla ja jälkkärillä Newtownissa (jos kaipaat ravintoloita ja varsinkin Aasialaista ruokaa, mene tonne!!!), käveleskeltiin ympäriinsä ja käytiin Night Noodle Marketeilla. Oli ihanaa nähdä uusia paikkoja, hengailla ja puhua suomea. Kaikkea tota rauhallisella aikataululla ja ilman tarkkoja suunnitelmia. Viime kerrasta, kun olin puhunut livenä suomea, oli kolmisen viikkoa. Tosin kirjaston storytimessa törmäsin ihan sattumalta suomalaiseen äitiin ja tyttöön. Tehtiin askarteluja ja kuuntelin siinä muiden keskusteluja, kunnes yhtäkkiä tajusin, että vieressä olevat eivät puhuneetkaan enkkua vaan suomea! Pakkohan siinä oli sitten itsensä paljastaa suomalaiseksi ja vaihtaa kuulumisia. Samassa storytimessa käy myös yksi saksalainen au pair, ja hän totesi, että suomen kuuleminen on mulle varmasti aika spesiaalia ja tuntuu kotoisalta. Saksalaisia kun täällä riittää pilvin pimein, niin hän melkein harmitteli, että saksan kielessä ei ole mitään spesiaalia hänelle täällä, ihan arkipäivää.

Tulipas taas ajatusvirtaa, ehkä ens kerralla pysyn oikeesti aiheessa. Ihanaa loppuviikkoa, koitetaan palailla linjoille taas ensi viikolla!

Kuvituksena ainoot kuvat, mitä mulla kisoista on, hurraa.

Hanna

Hyvä arki

Useana iltana olen avannut blogin tarkotuksena kirjottaa kuulumisia, mutten ole päässyt ekaa lausetta pidemmälle. Aihe on kuitenkin aina ollut sama - hyvä päivä!  Liitin kaikki postausten alut yhteen, joten tässä positiivisia ajatusvirtaa ennen kuin painan pääni tyynyyn! 

Host-perheen kanssa asiat on sujunut alusta alkaen tosi hyvin, mutta tuntuu, että viime aikoina vieläkin paremmin. Tunnen niin suurta kiitollisuutta mun ihanasta hostperheestä, täällä kun tuntuu, että vähän joka toinen au pair joutuu vaihtamaan perhettä huonojen kokemusten takia... Perhe osti jopa pyörän mulle (ja hostäidille), jotta pääsen kulkemaan helpommin. Täällä alkoi school holidays tällä viikolla, joten vietän päivät molempien tyttöjen kanssa. Meidän päiviin on kuulunut rantoja, uimista, jätskiä, askartelua, kirjastoa ja leikkejä kotona. Huomenna nuorempi tyttö menee preschooliin, joten meillä on vanhemman tytön kanssa oma spesiaalipäivä: mennään leffaan ja lounastamaan kahestaan, jee!

Olen tavannut täällä kymmeniä au paireja ja joukosta on alkanut löytyä ne, keiden kanssa haluaa viettää aikaa ja jakaa upeita kokemuksia. Osan kanssa yhteisiä juttuja löytyy heti ja juttua riittää, toisten kanssa yksi tapaamiskerta riittää. Vieläkin hämmästelen, miten montaa eri ihmistä olen täällä Ausseissa treffannut ja miten joidenkin kanssa synkkaa niin hyvin ensiminuuteista alkaen, vaikka treffit on sovittu täysin entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa facebookin välityksellä. En ole koskaan pitänyt itseäni kovin ennakkoluuloisena, mutta täällä ennakkoluulot ovat kyllä karisseet pois entisestään, jonka seurauksena on tullut tavattua monenlaisia ihmisiä. Viime viikolla treffasin mm. 28-vuotiasta italialaista au pairia, jonka kanssa viihdyin aivan mielettömän hyvin. Tykkään tutustua ulkomaalaisiin, mutta samalla olen niin iloinen, että olen tavannut myös huippukivoja muutamia suomalaisia au paireja! Välillä tekee niin hyvää päästä puhumaan suomea, ihmettelemään tiskiharjojen puutetta ja valkoisen leivän ylensyöntiä sekä olemaan ihmisen kanssa, joka tulee samasta kulttuurista. Parasta! Viime viikolla tapasin yhtä ranskalaista  au pairia, jolla oli kadehdittava ja inspiroiva elämänasenne. "Haluan elää itseni näköistä elämää, en halua katua mitään, haluan antaa itselleni uusia mahdollisuuksia ja haluan pitää tulevaisuuden avoinna".

Kyllä. Sitä on näköjään täytynyt matkustaa maapallon toiselle puolelle Australiaan, jotta voi taas alottaa luistelun senioreissa. Menin paikallisen jengin treeneihin tarkotuksenani tsekata meininki, mutta kaksien treenien jälkeen totesin, että liityn joukkueeseen. Kuinka ihanaa luistella ja treenata pitkästä aikaa, vaikka treenit ovatkin lauantai-iltapäivinä ja välillä sunnuntaiAAMUNA 5.45... Luistelijat ovat huippuja, ohjelmat kivoja ja mun enkulle tekee tosi hyvää. Luistelun kautta pääsen tutustumaan oman ikäisiin australialaisiin, mikä ei au paireille ole aina itsestään selvyys. Luistelu on tuonut tuttua ja turvallista ulottuvuutta arkeen, vaikka sanasto nyt onkin vähän hukassa ja opettelen kahta ohjelmaa ristiin, ja uskonkin, että luistelulla on ollut aika iso merkitys mun sopeutumisessa.

Englannin kielen luontevoituminen (krhm mikä sana...) tuo hyvän mielen jatkuvasti. Mulle ei ole enää ongelma kysyä kaupassa apua tai ylipäätään alkaa puhua englantia. Myös viestien kirjottaminen tulee luontevasti enkuksi, vaikka siellä virheitä olisikin seassa. Muistan vieläkin esim. yhden kauppareissun, jolloin mietin varmaan 10min, kysynkö myyjältä tuorehiivan perään, hyllystä kun löysin vain kuivahiivaa. Ikinä en saanut kysytyksi, sillä en ollut varma lausutaanko se jiist vai jest. Parin kuukauden päästä tuo tuntuu lähinnä hölmöltä. Myös mun englantia on ylipäätään kehuttu yllättän paljon sekä australialaisten että muun maalaisten tahoilta. Jei!!

Brisbanessa mulla oli isot suunnitelmat aina viikonlopuille, ja ne suunnitelmat oli valmiina jo viikkoa etukäteen. Täällä mulla ei ole tällä hetkellä isompia suunnitelmia. Haluan käydä New Castlessa, Blue Mountainseilla, Canberrassa ja jossain muissa paikoissa lähistöllä, mutten yhtään tiedä, että milloin. Lisäksi haaveilen uudestan reissusta Byron Baylle. Isommat reissut haluan tehdä sitten au pair -ajan jälkeen. Mun elämä on muuttunut tavallisemmaksi. Tai no niin tavalliseksi kuin se voi Sydneyssä olla. Töiden lisäksi, tuhlaan rahani kahviloihin ja ravintoloihin, käyn treeneissä, treffaan kavereita, syön aamupalaksi ruisleipää avocadolla ja kananmunilla, käyn lenkillä, menen liian myöhään nukkumaan, olen kiireinen ja aika menee supernopeesti. Lisäksi musta on ihanaa, jos kaveri soittaa tai pistää viestiä ja kysyy, että kävisikö jos nähtäisiin kohta. Tai jos kaveri whatsappailun perään toivottaa hyvät yöt myöhään illalla. Tai jos nään kaveria tavallisten asioiden hoitamisen lomassa. Tai tiedän, mistä saan parhaan lounassalaatin, kahvin, frozen yogurtin tai irtokarkit. Ehkä sitä näin pääsee hyvin sisään tavalliseen elämään täällä. Ja kyllähän tätäkin arkea värittää erilaiset tapahtumat ja reissut. 

Jopas tuli kilometripostaus, mutta tuossa muutamia huippuja asioita elämästä täällä! Näiden lisäksi mun arkea piristää huomattavasti jokainen kuulumisten kysyminen, kuva, viesti, kortti ja paketti, joka sieltä tänne tulee. Kiitos!!

Hanna