Queenstown part 2 & Milford Sound

Heippa,

Jatkoa pukkaa saman tien, sillä kun aurinko laskee jo varttia yli kuusi, jää hostellille hurjasti aikaa ennen kuin nukkumatti kutsuu. 

Queenstowniin mun ainoa suunnitelma ennen sinne saapumista oli tehdä daytrip Milford Soundiin. Milford Sound on varmaan yksi Uuden-Seelannin eniten hypetetyimmistä ja ylistetyimmistä paikoista. Milford Sound on suuri vuono, joka on täysin luonnon tilassa. Paikkaa pääsee parhaiten tutkimaan muutaman tunnin cruisella tai useamman päivän patikoinnilla. Milford Sound on Unescon maailmanperintölistalla, ja paikkaa on myös kehuttu maailman kahdeksanneksi ihmeeksi. Ollakseni nyt täysin rehellinen mä en ymmärrä paikan hypetystä. Muhun suuremman vaikutuksen teki 4h ajomatka sinne ja pysähykset matkalla kuin itse matkan kohde. Reissu ei tosiaan ole mikään halpa ja käytin matkaan koko päivän, joten odotin jotain aivan upeaa. Onhan Milford Sound todella kaunis, mutta mun mielestä äärimmäisen ylihypetetty. 

Milford Sound sijaitsee Fjordlandin National Parkissa, joka on maailman kosteimpia paikkoja. Vuotuinen sademäärä oli muistaakseni 7,5metriä ja välillä on satanut puolikin metriä päivässä. Tämän vuoksi on ihan ymmärrettävää, että Milford Soundilla sataa 180 päivää vuodessa. Olin todella onnekas sään kanssa jälleen kerran, sillä mun valitsemana päivänä taivaalla oli muutama valkoinen pilvenhattara, mutta muuten aurinko paistoi täydeltä terältä. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä mä nautin suurten vuorten keskellä lipumisesta, hylkeiden ihmettelystä, kymmenistä vesiputouksista ja auringosta mutta olen varma, että rahalle olisi ollut parempikin kohde tai ainakin vuono olisi näyttänyt ylhäältä päin paremmalta.

Toisaalta, jos en olisi tuonne mennyt, olisin jäänyt sitä katumaan. Ehkä mä olen nähnyt liikaa hienoja juttuja tai jotain, mutta toisaalta ei reissulla kaikki voi sykähdyttää. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen pettymys (enkä ole muuten ainoa paikkaan pettynyt), joten annettakoon se anteeksi. Ja tämäkin pettymys johtuu suurelta osin ylihypetyksestä.

Seuraavana päivänä tekemääni Ben Lomond -hikea samannimisen vuoren huipulle sen sijaan voidaan pitää maailman kahdeksantena ihmeenä. Kahdestakin syystä. 

1. Maisemat 1748m korkeudesta olivat U P E A T (kuvitelkaa nämä postauksen iPhone 4S -laatuiset kuvat kymmenen kertaa upeampina). Olisin voinut viettää huipulla monta tuntia vaan ihaillen maisemia. Ihan muutama ihminen vain huipulla, ainoat äänet ovat tuulen ujellus ja kirkkaan sään ansiosta tuolta näki kauas.

2.  Mä selvisin maailman pahimmasta killer-walkista ylös! Meinasin jäädä 1,5h alempana sijaitsevalle tasanteelle, mutta käskin itteni tahdonvoimalla ylös asti. Ja onneksi käskin! Olin saanut etukäteen muutamat varoitukset reitin epätasaisuudesta ja rankkuudesta ja kun kerroin päivän suunnitelmiani aamupalapöydässä, sain tsemppitoivotuksia, koska niitä kuulemma tarvittaisiin. Reitin alkupuoliskolla jo kävi selväksi, että matka on epätasainen, mutts todellinen epätasaisuus ja rosoinen kivikko alkoivat viimeisen tunnin aikana, joka vastasi enemmän oikeaa kiipeämistä kuin patikointia. Alastulokaan ei ollut helppo, kun sai pelätä välillä henkensä puolesta. Kuvittele itsesi väsyneenä ja hengästyneenä kiipeilemään isojen kivien yli jyrkässä mäessä ja hyppimään liukkailla kivillä, jotka osoittautuvat irtokiviksi... Tästä johtuen matkan varrelta mulla on vaan uhan muutama kuva kamerassa, koska kamera ei olkut ekana tuolla mielessä.

Ylipäätään musta on hassua, että Ausseissa jokaisen national parkin ja hikingin yhteydessä painotettiin miten reissuun ei saa lähteä missään nimessä yksin. Täällä käsketään vaan ilmoittaa jollekin suunnitelmat, jotta apua osataan hälyttää jos sua ei kuulu kotiin. En tiedä johtuuko tämä siitä, että täältä puuttuu myrkylliset käärmeet ja hämähäkit vai mistä, mutta tosi monet ihmiset tekevät täällä hiking trackeja itsekseen vailla huolta. Eräskin aussi kertoi tehneensä täällä kaikki kävelyt itsekseen, ja kävelyistä kolme oli ollut kolmen päivän mittaisia ja hän ei ollut nähnyt edes matkan varrella ketään muuta. Wow. Uusi-Seelanti on tuntunut ihan tosi turvalliselta ja kertaakaan en ole pelännyt luonnossa tai kaupungilla kävellessä ja mm. hiking-trackitkin on merkattu aina sen verran hyvin, ettei eksymistäkään ole tarvinnut pelätä.

Matkan varrella tapasin kolme miestä, jotka JUOKSIVAT koko matkan ylös ja alas. Treenasivat kuulemma johonkin ultrajuoksuun. Lisäksi huipulla juttelin n. 70v miehen kanssa, joka oli ollut täällä kolme kuukautta ja viettänyt aikansa tehden vaelluksia, joiden pituus on vaihdellut puolesta päivästä viiteen päivään. Hänellä oli vielä kuukausi aikaa ja monta vaellusta listalla. Lisäksi sain kahdelta singaporelaiselta mieheltä runsaasti ruokavinkkejä Singaporen stoppia varten, mutta ravintoloiden ja katukeittiöiden nimet tulivat sitä tahtia, että varmaan yksikään ei jäänyt mun päähän.

Jätskikuva on muuten patikoinnin jälkeisestä palkintojätskistä. NZ-jätski on ihan superhyvää! Samoin kuin näiden suklaa.

Tämän tarinan opetus on, että aina hinta ei korreloi kokemusta! Mun mielestäa ainakin ilmainen monen tunnin kävely hakkasi vajaan parin sadan dollarin päiväretken.

Terveisiä Mt. Cookin kylästä. Vietän täällä muutaman päivän patikoiden (miten hiking pitää suomentaa? Kävely, vaellus, patikointi?) ja luonnosta nauttien. Tää on taas täysin erilainen paikka Queenstowniin verrattuna.

Kivaa sunnuntaita!

Hanna

Queenstown part 1

Kia Ora,

Jaan Queenstownin stopin kahteen osaan, koska en jaksa kirjoittaa kilometripostausta nyt, mutten myöskään jättää kaikkea roikkumaan. Queenstownissa vietin yhteensä kuusi yötä ja huomenna aamulla matka jatkuu kohti Mt Cookia. Vaikka varmaan jokainen, joka Uudesta-Seelannista on kuullut, tietää Queenstownin, kaupunki ei silti ole todellakaan isoimmasta päästä Uudessa-Seelannissa. N. 20 000 asukkaallaan kaupunki on sijalla kakskyt jotain, olikohan 29? Queenstownilla on kuitenkin international airport ja Australiastakin tänne pääsee Sydneystä, Brisbanesta, Melbournesta ja Gold Coastilta ja kaupunki on yksi suosituimmista, ellei suosituin kohde NZ:ssä. Syy tälle löytyy varmasti paikan keskeisestä sijainnista eteläsaarella sekä valtavasta aktiviteettien kirjosta. Queenstownissa voit hypätä benjin, harrastaa skydivingiä tai paraglidingia, lähteä järviristeilylle tai jet boat -ajelulle, vierailla maatiloilla, keinua jättimäisessä keinussa kanjonissa, ratsastaa hevosilla rannalla, kiipeillä vuorilla, harrastaa mountain bikingia, syödä ravintoloissa, vierailla yöelämässä, meloa, kävellä, pyöräillä, suppailla, luistella (jäähalli oli kiinni...), lasketella ja tehdä useita daytrippejä esim. Milford Soundille ja Wanakaan. Paikka on tunnettu extreme-juttujen keskuksena ja vähän joka toisella vastaantulevalla onkin benjistä todisteena lippis tai skydiving-paita. Mä jätin extremet jutut väliin, rohkeutta lentokoneesta hyppäämiseen ei ole vielä tarpeeksi. Tän kaiken perusteella voisi kuvitella, että paikka on ihan turistirysä, mutta ainakin mäin syksyllä tämä ei tunnu lomakohteelta. Tietty katukuvassa on turisteja ja backpackereita, mutta sisäänheittäjät ym. puuttuvat, joten täällä on ihan rento fiilis.

Mun Queenstownin vierailulle kuului sen sijaan ekana päivänä aamupäiväreissu kauniiseen Arrowtowniin, joka vastaa ehkä vähän Porvoota, mutta on pienempi. Kauniita vanhoja rakennuksia, luontoa, kävelyitä ja ihania kahviloita. Täydellinen paikka tällaiselle haahuilijalle ja haaveilijalle. Ellin sanoin oon hyvä tuhlaamaan aikaa ja mua ei tosiaan haittaa istua kahvilassa kahvikupin ääressä paria tuntia ja kirjotella päiväkirjaa samalla.

Kiipesin myös Queenstown-hillille, josta oli kauniit maisemat. Kävely oli ihanan helppo vuoriin verrattuna, vaikka kyllä tossakin kavutessa tuli ihan lämmin ja hengästyi. Käveleskelin rannalla ja metsässä, söin parasta NZ-jäätelöä, vietin yhden sadepäivän hyvällä omatunnolla sisällä suunnitellen, pyykäten ja leffoja katellen, tutustuin ihaniin ihmisiin, törmäsin hostellissa suomalaisiin, jotka olivat, yllätys yllätys, Oulusta (n. 80% Ausseissa ja NZ:ssä mun tapaamista suomalaisista on oululaisia!!), treffasin pitkästä aikaa Siniä, Elliä ja Haleya, jotka saapu viikon reissulle tänne (parasta!!) ja käytiin Queenstownin kuuluisilla Fergburgereilla (supersuosittu paikka, josta saa tosi hyviä burgereita. Kuuleman mukaan tunnin jonotus ei ole aivan ehdoton ei, mutta onneksi me selvittiin n. puolessa tunnissa.

On ollut myös hauska huomata, miten samoihin reissailijoihin törmää uudestaan eri kaupungeissa. Okei, monilla on saman suuntainen kierros täällä, mutta silti! Yhteenkin saksalaiseen tyttöön olen törmännyt kolmessa kaupungissa ja kahdessa näistä oltiin vielä samassa hostellissa ja huoneessakin. Myös täällä Queenstownissa yksi samassa dormissa ollut mua vähän vanhempi jenkkimies lähti ekan yön jälkeen kolmen päivän hikingille ja näiden kolmen päivän jälkeen päädyttiin samalle päiväreissulle Milford Soundiin juttelemaan mm. Aussien ja NZ:n eroista ja tulevaisuuden työnäkymistä.

Jatkan Queenstownin vikoista päivistä pian, niihin nimittäin kuului mm. yksi pienoinen pettymys ja yksi upea kokemus.

Niin jännää, että olen ollut täällä kuukauden jo, aika lentää niin älyttömän nopeeta, mutta missään paikassa ei kyllä onneksi ole tullut kiire. Välillä varsin vaihtelevista säistä huolimatta olen ehtinyt tehdä kaiken haluamani juoksematta paikasta toiseen. Olen rauhassa ehtinyt tutustua paikkoihin kunnolla, mutta tylsääkään ei ole ehtinyt tulla. Mulle tää pidempi matkailu yhessä maassa on henkilökohtasesti sopinut älyttömän hyvin, sillä tiedän, että jos juoksisin maan läpi niin mulle jäisi olo, etten nähnyt mitään kunnolla ja mun olisi palattava pian takaisin. Kyllä mulle nytkin jää monia paikkoja näkemättä, sillä muiden reissujuttuja kuunnellessa koko ajan löytyy uusia ihania paikkoja. Ihan huikea kokemus ollut tähän asti ja kaikki on mennyt tosi hyvin, vaikka kyseessä on tosiaan mun eka reissu yksin ulkomailla haha. Vaikka mun aluksi piti reissata seurassa, olen loppujen lopuksi tosi onnellinen, että päädyon reissuun yksin - vapaus valita ja vastuu itsestä. Kadun ainoastaan, etten ottanut pipoa, enempää pitkähihasia tai kunnon villajuttuja mukaan. Olisin myös mainiosti pärjännyt yksillä shortseilla kolmien sijaan... Mutta nää on vain pikkujuttuja.

Uusi-Seelanti tuntuu myös jollain tapaa ihan mun paikalta, en osaa selittää, mutta täällä ihmisen on hyvä olla. Ja kaikille teille, jotka olette luulleet, että Australia ja Uusi-Seelanti ovat samanlaisia, niin ei ei ei. Kyseessä on kaksi täysin erilaista maata, joilla on omat kulttuurit, eläimistö ja kasvisto, aksentti ja paljon muita. Tän näkee ihan backpackereiden käytöksessäkin. Ausseihin mennään bilettämäön ja nauttimaan rantaelämästä (tai outbackista) ja NZ:ssa ihmiset haluavat oikeasti nähdä ja seikkailla luonnossa. Uudessa-Seelannissa mä oon nukkunut hostelleissa niin paljon paremmin, koska ainakin mun valitsemista puuttuu ne aamulls neljän jälkeen sisään kolistelevat ja keskellä yötä huoneessa bilettävät. Ja teille, jotka kysytte, kumpi on kivempi, niin en osaa millään vastata. Australia tulee aina olemaan mulle rakas paikka, jossa olen tavannut mielttömiä ihmisiä, elänyt 9kk, rakentanut elämää ja tuntenut olevani kotona. Uudesta Seelannista mulla on kokemusta vain reissaamisen kannalta. Täällä on ihan mielettömiä maisemia ja rakastan tätä rauhaa. Molemmat paikat ovat huikeita.

Nyt nukkumaan, hyvää viikonloppua!

Hanna

Wanaka was wonderful

Hello,

Franz Josefin jälkeen mun matka jatkui Wanakaan, jossa vietin 4,5 päivää. Wanaka ei ole iso paikka, asukkaita n. 9000, mutta todella kaunis kylä järven rannalla ja vuorten keskellä. Nyt kun saavuin Queenstowniin, jossa on 20 000 asukasta, lentokoneet lentää yli ja kauppoja löytyy joka lähtöön (paitsi halpa ruokakauppa keskustan alueella) oon ihan kuin maalaisyyttö kaupungissa. Jotenkin kuluneet kaksi viikkoa pikkupaikoissa luonnon keskellä olleena saa tämänkin paikan tuntumaan isolta, vaikkeihan tämä asukasmäärä ihan päätä huimaa.

Wanaka osoittautui aivan ihanaksi paikaksi tervehtyä pitkään jatkuneesta flunssasta ja vain nauttia olosta, joten vietin suurimman osan ajasta rannalla istuskellen ja lukien, kävellen järven rantaa ja nukkuen hyvin. Täytyihän 'that Wanaka tree' käydä myös tsekkailemassa. Kyseessä on ainakin NZ:n kuvatuin puu, joka siis kasvaa keskellä järveä. Onhan se aika upea näky varsinkin, kun järvi on peilityyni (ja mulla akku loppu puhelimesta), mutta ei mikään Uuden-Seelannin top5-nähtävyys. Tähän väliin voin muuten sanoa, että ei taaskaan mennyt ihan suunnitelmien mikaan mun kävelyt. Valmistauduin kävelemään ton puun luokse 10km, mutta lopputuloksena matkaa oli ehkä kilometri... No, mielummin näin päin. 

Sääkin parani ennusteista ja säästyin pahemmilta sateilta. Vikana päivänä olo alkoi olla jo parempaan päin ja aurinkokin paistoi kirkkaalta taivaalta, joten hyppäsin vuokrapyörän selkään ja ajoin 5km Mt Royn juurelle. Siitä alkoi sitten armoton kipuaminen kohti 1578m korkeudessa sijaitsevaa huippua. Matkan varrella olin ihan varma, että saan kaikki mahdolliset jälkitaudit flunssasta ja luovuttaminenkin kävi mielessä, kun yksi porukka mun takaa jätti matkan kesken puolen tunnin jälkeen.

Voittajana kuitenkin huipulle ja maisemat oli aivan huikeat!!! Ei puhelimen kuvat taaskaan tee mitään oikeutta tolle, mutta oli kyllä kaiken kipuamisen arvosta. Ja myös sen alastulemisen, ei ainakaan mun jalat ihan hirveesti levänneet alas jyrkkää vuoren rinnettä tultaessa, kun piti reisillä jarrutella matkaa. Kiivetessä oli seuraakin, kun vuoren rinteillä laidunsi lampaita ja lehmiä vapaana. Vähän hirvitti tosin kävellä lehmälauman keskeltä... Yhteensä mulla meni 11km reitille reilu 5 tuntia kaikkine stoppeineen, maisemien ihailuineen, ylhäällä auringosta nauttimiseen ja evästaukoineen. Voin suositella kaikille Wanakaan matkaajille Roys Peakia, mutta odottakaa aurinkoista säätä.

Queenstownissa ja ympäristössä seikkailen sunnuntaiaamuun asti, jolloin matka jatkuu Mt Cookille.

Hanna

Franz Josef Glacier

Hyvää huhtikuun ensimmäistä, (siiiiiis huhtikuu jo?!?!)

Yksi mun reissun ehottomasti supereimmista päivistä oli muutama päivä sitten Franz Josefilla, jos joku ei vielä tätä siis mun somen perusteella arvannut... (#sorrynotsorry) Mulla oli ohjelmassa siis retki jäätikölle helikopterikyydissä. Olin maailman isoin stressipallo ja kyttäsin säätä jatkuvasti, sillä kovassa vesisateessa, tuulessa tai matalissa pilvissä mun päivän ohjelma olisi pitänyt perua, sillä helikopterilla ei olisi päästy ilmaan...

Olin kuitenkin ihan mielettömän onnekas, sillä torstai valkeni kirkkaana. Aurinko paistoi, tuulta ei ollut nimeksikään ja pilvenhattaroita ei näkynyt missään. Aamulla kävin kävelemässä lyhyen n. 30 min lenkin, josta ylin kuva. Mulla tapahtu suunnittelussa kuitenkin pieni virhe ja luulin, että kävely alkaisi n. 1km päässä hostellista, mutta matkaa olikin 4,3km. N. 3,5km sijaan mun aamukävelylle tuli mittaa lähes 10km... Ja mun piti ottaa rennosti, koska olen edelleen kipeä. Maisemat olivat kuitenkin huikeat, ja koska ilma oli tyyni, vuoret heijastuivat kauniisti järven pinnasta. Jo tämä pelkkä kävely olisi tehnyt mun päivästä aivan upean. Takastullessa vuorille kerääntyi muutamia pilviä ja en oikeasti ole varmaan ikinä ollut niin huolissani säästä (paitsi ehkä lakkiaisia ennen...), mutta pienet pilvet eivät tosiaan helikopteria hetkauta.

Klo 12.30 puin Goretex-vaatteet niskaan ja laitoin kunnon bootsit jalkaan ja ei kun helikopterin kyytiin. En ole koskaan ennen ollut helikopterin kyydissä, joten kokemus oli senkin takia niin hieno (ja jännittävä). Helikopteri on ainoa keino päästä jäätiköille. Ilmaisiksi jos haluaa jäätikkökokemuksen, muutaman tunnin walkilta näkee pilkahduksen jäätä kaukaa, mutta that's it. Oli siis todellakin jokaisen dollarin arvoinen reissu ja uniikki kokemus. Jäätiköllä meillä oli n. 3h aikaa kiertää oppaan johdolla ja kuulla tarinoita ja tietoiskuja. myös opas kehui meidän tuuria sään suhteen, sillä juuri edellisenä päivänä kaikki iltapäivän kierrokset oli pitänyt perua. Osa reitistä oli helppoa ns. lumen päällä kävelyä ja välillä sai sitten käyttää tasapainoaan ja vetää vatsaa sisään, jotta mahtui kaikista pienistä koloista ja raoista. Upean kolmituntisen jälkeen päästiin turvallisesti takaisin alas helikopterikyydillä. Upea päivä, ei voi muuta sanoa!!

Tykkäsin Franz Josefin kylästä muutenkin ihan mielettömän paljon. Vähän tuli mieleen Lappi. Hostellit, hotellit ja muut majoitukset olivat tyyliltään samanlaisia ja illalla hot poolseilta (maailman ihaninta rentoutua 40asteisessa vedessä ulkona auringon alkaessa laskea) hostellille kävellessä vastaan tuli paljon päivän aktiviteeteista väsyneitä, mutta onnellisia ihmisiä. Itse lukeuduin heihin myös. Mun hostelli oli myös tosi kiva ja tarjosi aamiaisen ja dinnerin ilmaiseksi, mistä iso peukku!!

Eilen saavuin Wanaka-järven rannalle. Täällä ohjelmassa on maisemien ihailemisen lisäksi tervehtymistä (jooko nyt jo reolun viikon jälkeen...), loppureissun suunnittelua, sillä tänään ainakin näyttää satavan koko iltapäivän ja mahdollisesti Roys Peak -kävely, jonka pitäisi tarjota upeat maisemat, mutta mä en ole varma onko viisituntinen vaikeaksi luokiteltu kävely mua varten, kun olen edelleen flunssassa. We'll see.

300 päivää muuten siitä, kun lähdin Suomesta!! Ihan hullua, kun tänään aamulla bookings.comiin kirjautuessani mulla on enää 5-6 upcoming staytä jäljellä, kun Sydneystä lähtiessä niitä oli yli 15...

Hanna