Hello Finland and culture shock

(In English below)

"Tässä lentonne kapteeni. Tervetuloa Helsinkiin. Sää on harmaa lämpötilan ollessa plus kaksi. Tämänhetkinen heikko räntäsade muuttuu tihuttavaksi vesisateeksi päivän mittaan." Mikä ihana tervetulotoivotus takaisin kotimaahan. Kun matkaan lisää ihmisten epäystävällisen käytöksen, kohteliaisuusfraasien puutteet, lentokoneen kivikautisen viihdejärjestelmän (Finnair vähän tsemppiä nyt jooko?!?!) ja kovan väsymyksen, olin valmis kääntymään portilla takaisin ja palaamaan aurinkoon ja aurinkoiseen käytökseen. Tuntui hassulta, että elämäni parhaat lähes 11kk olisivat ohi kunhan vain nostaisin laukkuni hihnalta ja kävelisin passintarkastuksen läpi.

Suomeen on tosiaan palattu vajaa kolme viikkoa sitten. Olen myös koittanut kirjoittaa tätä vikaa postausta useamman kerran näiden viikkojen aikana, mutta lopputulos on ollut aina sekavaa vuodatusta tai tunteisiin asti menevää suomalaisen kulttuuriin ärsyyntymistä. Kokeillaan nyt vielä viimeisen kerran.

Multa useiten kysytyt kysymyset ovat viime aikoina olleet seuraavat: "Miltä nyt tuntuu? Oletko jo ihan tottunut Suomeen? Suosittelisitko au pairiutta ja Australiaa? Oliko kivaa? Mitä seuraavaksi?" Vaikka Aussit on mun lempparipuheenaihe, on näitä asioita välillä kauhean vaikea pukea sanoiksi ja tiivistää 11kk reissua muutamaan lauseeseen kuulostamatta lattealta ja kertomalla vaan, että joo oli tosi kivaa.

No miltä nyt tuntuu? Riippuu ihan päivästä ja hetkestä. Yleisfiiliksenä on vähän eksynyt olo. Ei oikein tiedä, että minne sitä kuuluisi, ja sen takia ei jotenkin osaisi olla paikallaan. Ei kuitenkaan montaakaan viikkoa ennen kun saan taas suunnata lentokentälle. Tällä hetkellä on ihan kivaa olla Suomessa. Eilen oli ihanat luistelujoukkueen vujut ja tänään vohveleita synttäreiden kunniaksi. Lauantaina, kun sain mun 25 000 reissukuvan läpikäymisen päätökseen, olisin sen sijaan voinut pakata laukkuni ja marssia takaisin lentokentälle, sillä kuvat saivat aikaan jäätävän muistoryöpyn ja ikävän. Niin ärsyttävää ja kliseistä kuin tämä onkin sanoa, musta tuntuu kuin olisin ollut Suomessa paljon paljon kauemmin kuin pari viikkoa. Suomessa ei myöskään mikään ole muuttunut hyvässä tai pahassakaan.

Olenko tottunut Suomeen? Arki on rutinoitunut todella nopeasti ja päiviä tahdittavat mm. työt, muutamat avoimen yliopiston kurssit, sosialisoimiset ja runsas pyöräily, sillä hsl:n aikuisten seutulippu tuntuu ihan järkyn kalliilta jopa Sydneyn lippuun verrattuna. Olen hihkunut kassalla uusista seteleistä ja kadulla Marimekon laukun nähdessäni olen ihan innoissani ennen kuin tajuan, että joo Suomessahan tässä ollaan. Alussa puhuin kassoille englantia, koska se oli luonnollista. Tutuille ihmisille totta kai suomea niin kuin aina on tottunut, mutta vieraille ihmisille ja asiakaspalvelijoille enkku tuntui paljon paremmalta valinnalta. Olen myös odottanut bussia väärällä puolella tietä ja meinannut jäädä auton alle miljoona kertaa. Olen ihan onneni kukkuloilla, jos joku puhuu mulle englantia tai kysyy neuvoa enkuksi. Pelkään nimittäin, että kielitaitoni rapistuu olemattomiin. Olen myös käynyt leikkuuttamassa hiuksistani lähes 20cm kuivia auringon haalistamia ja meriveden tuhoamia latvoja ja käynyt ostamassa farkut vaatekaappiini. Rusketukseni hälvenee minkä ehtii. Olen vedellyt todella naturellissa lookissa menemään ja eiliset juhlat olivat ensimmäinen kerta aikoihin, kun mulla oli meikkiä ja korkkarit. Olen mä ehkä aika tottunut yleiseen elämään. Kyllä edelleen useamman kerran viikossa tulee joitain juttuja, joita ihmettelen, mutta näin yleisesti. 20 astetta tuntuu myös paljon lämpimämmältä Suomessa kuin Ausseissa. Pitkät valoisat kesäillat hämmästyttävät edelleen unlimited internetistä puhumattakaan. Vieläkin saatan kaupungilla ollessani miettiä, että raaskinko avata jotain nettisivua tms. ennen kuin muistan, että täällä mulla ei ole 1,3gb rajallista nettiä kuukaudessa.

Sen sijaan en ole tottunut suomalaiseen käyttäytymiskulttuuriin. Kukaan ei moikkaa toista, kukaan ei hymyile, kukaan ei katso silmiin, kukaan ei pyydä anteeksi, kukaan ei turhia tuhlaa ääntään. Bussissa olen kummajainen, kun tervehdin ja kiitän kuskia matkasta, ihmiset hämmentyvät, kun katson silmiin ja minä puolestani äimistelen, kun kassat yhdistävät tervehdyksen, varsinaisen asian ja kiitoksen kahteen sanaan "viisi seitsemänkymmentä".

Ylläolevat jutut ovat toki kärjistettyjä, ja tietty mukaan mahtuu huippuja asiakaspalvelijoita ja kanssalenkkeilijöitä, mutta ihan näin yleisesti, ei muutama hymy, ystävällinen sana tai avuntarjoaminen kauheasti energiaa vaatisi. Kun yksi päivä joukko alle 10-v poikia huikkasi mulle "moi" ohikävellessäni, olisin oikeasti halunnut rutistaa heitä ja kiittää päiväni ilahduttamisesta. En tarkoita, että meidän pitäisi alkaa small talkin mahtimaaksi, mutta jos edes pientä huomioimista ympärille. Se oma napa ja kengän kärjet eivät ole maailman mielenkiintoisimmat asiat. Tietenkin on huonoja päiviä, mutta näin yleisesti. Ehkä tämän hetkiset ystävälliset piirteet katovat minusta ja sekoitun massaan, mutta toisaalta, miten huippua olisi jos ilmapiiri muuttuisi vähän iloisemmaksi ja aurinkoisemmaksi. Esimerkiksi suuri syy siihen, että käyn niin usein Stockan Loungessa ei suinkaan ole ilmaiset kahvitarjoilut, vaan aidon iloinen ja kohtelias asiakaspalvelu.

Suosittelisinko reissua muille? No aivan varmasti! Kaipaan Aussielämäni omanlaista huolettomuutta ja spontaaniutta, joka täältä puuttuu erilaisen elämänrytmin takia ja siksi, että kaveripiirini koostuu suurilta osin eri lajien ahkerista treenaajista ja lahjakkaista kilpailijoista. Useamman kerran päivässä muistelen loputtomia päivä rannalla ja ihania viikonloppuretkiä sekä lopun reilun parin kuukauden täyttä vapautta ja huolettomuutta reissaillessani Ausseissa, Uudessa-Seelannissa ja Singaporessa. Siellä ollessani elämä tuntui tavalliselta arjelta, mutta nyt jälkeen päin sitä kaikkea on oppinut arvostamaan vielä vähän enemmän.

Toki tämä on vain oma mielipiteeni, mutta en usko, että olisin opiskelemalla tai Suomessa välivuotta pitämällä oppinut edes murto-osaa siitä, mitä olen nyt oppinut ja kokenut. Joo kielioppisäännöt ovat heikentyneet samoin kuin fysiikan kaavat, mutta kielitaito, rohkeus ja itsenäisyys ovat kasvaneet potenssiin miljoona.

Australia on aivan upea maa, ja siellä riittäisi vieläkin vaikka kuinka paljon tutkimista. Lähtisin takaisin ihan milloin vain. Au pairius on myös kokonaisuudessaan upea keino tutustua paikalliseen elämänmenoon, saada paikallisia kavereita, oppia maan kulttuurista ja pitää hauskaa. Mukana on valitettavasti perheitä laidasta laitaan, mutta jos perheen kanssa synkkaa, kokemuksesta tulee unohtumaton!

Oliko mulla kivaa? OLI!!! Alussa oli omat ongelmansa ja tietty matkan varrella tulee vastoinkäymisiä, mutta oli upeaa rakentaa elämää ja turvaverkkoa toiselle puolelle maailmaa, saada suomalaisia, kansainvälisiä ja australialaisia kavereita ja kokea se kaikki. Yksin lähteminen oli myös parasta, sun pitää oikeasti selvitä asioista itse ja kellään ei ole susta ennakkokäsityksiä.

Mitäs nyt? Mulla on useita suunnitelmia ja elämä on avoinna. Katsotaan, mikä suunnitelmista nousee muita kiinnostavammaksi. Onnekseni monet ovat kannustaneet seuraamaan sydäntä, mutta on mukaan mahtunut niitäkin, jotka lähinnä pyörittelevät silmiään tai toteavat, että kyllä se tulevaisuusstressi sieltä vielä kuule palaa, olenhan ollut vasta pari viikkoa täällä. Omasta mielestäni kaikki on kuitenkin hyvin niin kauan kuin teet jotain, etkä vaan makaa sohvalla muiden passattavana. Australia on osaltaan muokannut tulevaisuuden haaveita ja omaa ajatusmaailmaani. Reissukuumeeni tulee aina olemaan levelillä extremely high, luonnonsuojelu ja hyväntekeväisyys kiinnostavat paljon enemmän kuin ennen ja ymmärrys erilaisuutta kohtaan on laajentunut entisestään. Vaikka aina ei ehkä ihan siltä näyttäisikään, niin sieltä opin rennompaa ajattelua. Ei oikeasti ole maailmanloppu, jos et mene heti opiskelemaan, elämässä on niin miljoona muutakin vaihtoehtoa. Loppupeleissä kaikki, millä on merkitystä on se, että olet onnellinen!

Ihanaa alkavaa kesää ja kiitos kaikille, jotka olette seurailleet mun seikkailua maapallon toisella puolella. Tämä jää nyt varmaankin blogini viimeiseksi postaukseksi, mutta jätän julkisen päiväkirjani vielä avoimeksi kiinnostuneille ja itselleni ennen kuin jaksan tallentaa täältä kaikki tekstit talteen. Jos tulee kysymyksiä, kommentteja saa jättää.

//

Greetings from Finland! I returned home almost three weeks ago although it feels I've been here for ages. At the moment I feel a bit lost cause I'm not sure where I belong. I'm missing the freedom of travelling, my life at the beach and the excitement of seeing something new all the time. The past 11 months have been the best time of my life and I'm so thankful for everything.

I've settled in quite okay but my feelings change a lot. There are days I love to be here but also a lot of days I'm missing Australia more than anything and just planning to go back. Wish the studying was't that expensive for foreign students over there... I've cut my hair, bought a pair of jeans and found my make up but I'm still loving my colourful pants and natural look... There's still a small Aussiegirl living in me. At the beginning I was talking English when ordering my coffee at the coffee shop or buying something in supermarket or I was waiting for the bus on the wrong side of the street. There are still a lot of things to get totally used to but all in all everything is quite normal and it has even been pretty warm in here! +20 degrees and sunny days, lucky me. 

It's just Finnish culture that feels weird and wrong in some ways. I'm having quite a big culture shock as people don't talk to each other, smile or look each other in the eye. It's totally normal for Finnish people but it feels so cold after Australian friendly culture where there are a lot of smiles and friendly words. 

I'm quite busy with working, studying in open university, socialising and doing other stuff (for example going through all my travelling pictures...). I'm not sure what I want to do after summer or next year as I have so many interests and opportunities. Let's see what my life has to bring.

This was very likely the last post of my blog. Have a wonderful summer (or winter in Australia) and thank you for following my year on the other side of the world and being a part of it! I'm missing you all back in Australia and hope to pay a visit soon. xx

Hanna

Singapore - Asian food, temples and skyscapers

Hello all,

My stay in Singapore was great and I enjoyed exploring a new country. It's said that Singspore is an easy way to start travelling Asia because the culture isn't too different. I reckon that's true. Thanks to all the restrictions and fines everything works well and it's also clean everywhere. It was kinda hard to remember that you can't even drink or eat at train stations.

I landed in Friday afternoon and am going to fly out tonight so I had over three days time to explore which was enough for me. Even though I didn't plan anything in advance except putting dots on Google Maps I survived well and got to do everything I wanted. 

Singapore was extremely hot and humid and it didn't help that I flew here almost straight from NZ where I wore long pants and jackets. I do like warm weather but only if I'm not on holiday in big city and/or it's not so super humid. There were +40 degrees days in Australia as well but days like these meant laying on beach and swimming in the refreshing ocean. Well I'm sure I'll be complaining millions ans million times about the weather in Finland so maybe I should just be happy I got to have some warmth. 

I also ate lots and lots of Asian food and drank many different flavoured ice teas and fresh fruit juices. There is a big variety of Thai, Chinese, Japanese, Indian, Malaysian etc. kitchens in Singapore because of the immigration. Mostly I ate street food because it is cheap, authentic and delicious but also cause you don't feel awkward to dine alone. Wish we had $6-10 meals and $2-4 fresh juices back home... And this is only Singspore, not super cheap Thailand or Bali etc.

In addition to eating I also did some sightseeing. I checked the view from Skypark's Observatorion deck, wandered around Little India, Arab Street and Chinatown, visited lots of temples and Mosques, saw beautiful and touching light show in Marina Bay and in Gardens of the Bay, spent an afternoon in Sentosa Island, visited Botanic Gardens, Gardens of the Bay and Fort Canning park, watched a dancing competition, did some shopping in Chinatown and in Orchad Road and just wandered around. 

Of all the places meant above my fav place was absolutely Chinatown. I ended up eating there quite a few times cause there were so many good options. One of the places I visited most in there was a fruit stall with all kind of fruits and juices with cheap price tags, yum! I'm super interested in world's religions so I was happy to got to visit Chinatown-area's many beautiful and colourful temples and there were even some religious ceremonies going on.

All in all Singapore was a nice experience. It was easy city where MRT-trains run often, everything was within a short train ride or walk, I felt safe even when it was dark and it was a great mixture of new and old. And for my surprise it was green. There were trees and plants everywhere and I heard there are some kind of rules about putting plants on roofs of the houses. I had a great time but I don't feel like I have to come back soon cause there are so many other places in Asia to explore. 

This was the end of my travels, 325 days on the other side of the world. It's the weirdest feeling to know that the next bed I'm going to sleep in is my own one back in Finland. I think I'm going to write something when I'm settled in Finland but otherwise bye all!

Hanna

Goodbye Sydney

Early Wednesday morning I landed in Sydney where I spent two lovely days catching up with my greatest host family and a few good friends, wandering around the city, enjoying the sun and warm weather, napping in Hyde Park (I can tell that after waking up at 3.30am NZ time which is 1.30am Sydney time and flying back to Sydney, I was dead tired at 3pm...), eating acai bowls, banana bread and froyo for the one last time for now, having my last flat whites, getting a lot of funny stories, kisses and cuddles from the girls in my host family, feeling the sand under my bare feet and staring at the ocean. From the very first moment at the Sydney's airport I felt I've come back home and the only question in my head was "Why a hell I'm spending only two days here?" 

When I left Sydney after my au pair time I really didn't realise I was leaving cause I was excited about my upcoming travels. Now after spending two months away it felt so damn good to be back. And it felt so damn hard to leave all the people and places behind without knowing exactly when I'll be back. The whole morning I was holding back tears but after the securiry check at the airport I just couldn't help myself. Now it was official, I was about to leave. 

I'll be missing Australia, Sydney and Manly so badly. My everyday life in there. But most of all I'm going to miss all the people. It was such a great and heart warming feeling to walk the familiar way home on Wednesday night, see two cute faces at the window and hear happy voices "It's Hanna. Hanna is here. Hanna is back". And it was heartbreaking to watch small eyes full of tears when I walked to the car this morning. Thank god for Skype, Whatsapp and Facebook.

At the moment I'm up in the air flying to Singapore where I spend a bit over 3 days exploring the city and familiarizing myself to the fact that I'm coming home. The few hours at the airport were, however, quite chaotic: my luggage was too heavy, my credit card didn't work, my travel pillow got broken just when I was about to step to the airplane, I couldn't find my Finnish sim-card anywhere and so on. 

Qantas is, hands down, one of the best airlines I have flewn with. The 8-hour journey has been so pleasant despite of the crying baby choir. And it's me who is saying that, me who have been scared of flying and hated it so much. I've spent my flight watching almost the whole season 5 of Suits, great to meet up with Harvey and friends after almost a year! Every passenger has their own pillow, blanket, iPad, heaps of movies and tv-shows and a comfy seat. The food has been excellent and you get water and snacks like lollies and fruits all the time. My lunch included Indian vegetarian meal (there were three options), hand made dessert pie and white wine from Hunter Valley (one of the alcoholic option was Finlandia vodka btw). Just get to fly with Qantas is a reason big enough to return to Australia.

I can honestly say that it was the best decision of my life to move there and spend almost 11 months abroad. And I must start to believe in destiny cause so many great things have happened just because I moved to Australia, and especially to Sydney.

Thank you Australia! I'll be back.

Now time to plan my tonight's program for Singapore and figure out how to get to my hostel from the airport. 

Have a great weekend!

Hanna

Last one from NZ - Kaikoura & CHC

Moikka ja terkut Christchurchin lentokentältä! Kello on 5.30 ja nuokun täällä flat white -kahvini kanssa venaillen puolen tunnin päästä alkavaa boardingia. Eilen illalla pakkasin rinkkani vikaa kertaa ja aamulla airport shuttle tuli hakemaan 3.55... Palataan vielä hetkeksi (hehheh kuulokkeista soi juuri Younghearted - Vielä hetkeksi ja biisin kohta 'jäämään vielä hetkeksi' tuli täsmälleen samaan aikaan kun kirjotin ton) mun vikoihin hetkiin Uudessa-Seelannissa.

Viimeinen kohde mun reissussa oli Christchurch, eteläsaaren itärannikolla sijaitseva kaupunki. Tuntui niin hassulta, mutta samalla myös kivalta, olla pitkästä aikaa ihan oikeassa kaupungissa. Aloin ekana iltana miettiä, että onko missään mun käymässä paikassa eteläsaarella ollut kävelijöille liikennevaloja ennen Christchurchia? Mulla ei ole aavistustakaan ja uskon, ettei ainakaan omalle kohdalle ole pahemmin osunut, sillä valojen vaihtumisen odottelu oli niin kummallista. Christchurch koki v. 2011 helmikuussa suuret maanjäristykset, joiden tuho näkyy yhä selkeästi kaupungissa. Kirkoista ja muista vanhoista rakennuksista puuttuu seiniä ja kattoja ja restaurointia on käynnissä joka puolella. kuulemma täällä on asuinalueita, jotak ovat paljon pahemmin tuhoutuneita, mutta en tällä kertaa lähtenyt sinne asti. Tämän kaiken vastapainona Christchurchissa on mieletön määrä taidetta  ja graffitteja ilahduttamassa katukuvaa. Kaduilla oli isoja tanssimattoja, aurinkoenergiaa käyttäviä latauspisteitä elektroniikalle, värikkäitä taidolla tehtyjä graffitteja ja infotailuja kertomassa maanjäristyksen tuhoista. Ehkä juuri tämän kontrastin takia Christchurch oli musta tosi mielenkiintoinen kaupunki, vaikka tuho onkin todella surullinen näky. Pienempiä maanjäristyksiä kaupungissa on jatkuvasti, tänäkin vuonna niitä on ollut jo pari.

Christchurchissa mulla oli kaksi päivää aikaa, ja vaikka olin etukäteen lukenut, miten tuolla ei ole mitään tekemistä, mä viihdyin hyvin. Suurimman osan ajasta kävelin ympäriinsä tutkien kaikkea katutaidetta ja graffitteja. Suurimman vaikutuksen muhun teki "185 empty chairs" -installaatio, joka kuvaa maanjäristyksen vaatimia 185 uhria. Teoksen tuolit koostuivat kaikesta vauvan kopasta pyörätuoliin, ja kaikki tuolit on käsin maalattu. 

Tein myös daytripin Kaikouraan, joka sijaitsee 2,5h pohjoiseen Christchurchista. Kaikoura on aivan ihana pieni kylä itärannikolla. Tuolla aaltojen iskiessä rantaan tuli hetkeksi olo kuin olisi ollut Australian itärannikolla. Okei asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että pääsin käyttämään shortseja ja t-paitaa ekaa kertaa sitten Abel Tasmanin. NZ:n länsirannikolla samanlaista fiilistä ei ole tullut, sillä rannikot ovat täysin erilaisia - länsi on jotenkin karumpi. Kaikoura on tunnettu valaista, delfiineistä ja hylkeistä ja tuolla järjestetäänkin erilaisia boat trippejä ja jopa delfiini- ja hyljeuinteja, jotka tosin on mun mielestä vähän kyseenalaisia eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Anyway mun päivän pääaktiviteetti oli paljon kehuttu n. 3,5h Kaikoura Peninsula walk, jotka kiemurtelee pitkin upeita rantakallioita ja matkalla olisi mahdollisuus spottailla hylkeitä. Hylkeitä ja delfiinejä oon nähnyt muutamaan otteeseen Uudessa-Seelannissa aiemminkin samoin kuin valaita ja delfiinejä Ausseissa, mutta ei noihin otuksiin ihan heti kyllästy. Tämä kävely pääsi kyllä kärkisijoille kivoimpien kävelyiden listalla heti Roys Peakin ja Ben Lomondin jälkeen

Kävelyn alkupuolella oli seal colony, jossa oli kerrottu olevan paljon hylkeitä. No... Siellä oli kolme hyljettä n. 200m päässä ja rantakalliolla yksi raukka, joka oli ympäröity yhden turistibussin väellä n. 0,5m etäisyydeltä. Ohjeethan käskevät jättää hylkeet rauhaan, ja antaa heille 10m etäisyys, mutta kun hylkeen kanssa otetut selfiet ovat niin tärkeitä. Yksi turisteista astui melkein hylkeenevän (onko se evä??) päälle, jonka seurauksena hylje selvästi ärsyyntyi ja nousi pystympään. Ajattelin tämän pelästyttäneen turistit, mutta ei, joukko puhkesi aplodeihin ja tämä melkein päälleastunut kumarteli muille. Nyt saataisiin parempia selfieitä hei.

Jätin turistiryhmän ja jatkoin kävelyä. Upeiden maisemien lisäksi pääsin nauttimaan n. 20-30 hylkeen seurasta täysin rauhassa, sillä paikka oli vähän syrjässä pääpolulta. Hylkeenpoikasia ei täällä ollut, mutta oli noi täysikasvuisetkin aika ihania. Lähistöllä sijaitsee vesiputoukset, jossa voi spottailla hylkeenpoikasia. Mä en kuitenkaan saanut ihan selkoa, että missä tämä sijaitsee, kun Google maps sanoi 20km ja infotaulu 1,6km. Jätin hylkeenpoikaset ja parkkeerasin sen sijaan rannalle fish&chipsien (kalana blue cod) kanssa ja piti tota NZ:n lemon&paeroaakin maistaa!

---

Näihin maisemiin päättyi mun kuuden viikon reissu halki Uuden-Seelannin. Upea reissu kaikin puolin ja en voi olla kuin mielettömän ylpeä, että olen itse hoitanut, suunnitellut, varannut ja ottanut selvää kaikesta, mitä tänä aikana on tapahtunut. Kuusi viikkoa oli mulle tällä erää sopiva aika Uuteen-Seelantiin. Toki tuolla olisi riittänyt nähtävää ja koettavaa kuukausiksi, mutta budjettikin tulee valitettavasti vastaan, sillä NZ ei ole halpa maa. Myös jos budjetti olisi ollut pohjaton, olisin vuokrannut auton, mutta itsekseen reissussa olleena se olisi tullut bensoineen ja vakuutuksineen älyttömän kalliiksi. Toisaalta bussissa sain usein kaikenlaista yleistä tietoa ja nippelifaktoja bussikuskilta. Uudessa-Seelannissa ihmiset reissaa ympäriinsä busseilla, autoilla, asuntoautoilla, pakettiautoilla, pyörillä, mpottoripyörillä, liftaten ja jopa kävellen.

Uusi-Seelanti tuntui jotenkin heti tosi kotoisalta ja omalta paikalta. Voisin hyvin kuvitella palaavani tänne myöhemmin, sillä viihdyin ihan älyttömän hyvin. Kaikista 13 majoituspaikasta tykkäsin ihan tosi paljon yhtä lukuunottamatta. Mä teen aikamoista pohjatutkimusta ennen hostellien varausta, joten ihan tuurilla ei menty, mutta arvostelut ja kuvatkin voivat joskus pettää. (Ja tähän väliin muutamille teille, jotka olette ihmetelleet, että miksi majoitun hostellissa enkä hotellissa... Ensiksikin esim. mun Christchurchin hostelli huippupaikalla $36/yö, viereinen hotelli n.$170/yö. Toiseksi, kuinka yksinäiseksi tuntisinkaan itseni kyhjöttäessäni omassa huoneessa hotellissa, kun nyt olen voinut jakaa aamupalahetket, matkavinkit, lautapelit, leffaillat ja keskustelut muiden vieraiden kanssa. Hostelli ei myöskään tarkoita köyhien likaista majoitusta. Mun kaikki hostellit ovat olleet ehdottoman siistejä ja kaikki asiat loppuun asti mietittyjä. Joo, kukaan ei vaihda mun pyyhettä, mulla pitää jopa olla oma pyyhe, ja jaan kylppärin samoin kuin huoneen tuntemattomien ihmisten kanssa, joihin menee välillä hermot ja joudun itse kokkaamaan aamiaiseni (hyvin varustelluissa keittiöissä), ellen lähde ulos syömään. Suurin osa vieraista on 20-30v nuoria, mutta mukaan mahtuu myös keski-ikäisiä pariskuntia ja varakkaita eläkeläisiä Kertaakaan en ole edes harkinnut hotellia, tää on ollut hyvä just näin.)

Kertaakaan en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi, jos Mt Cookin muutamaa päivää ei lasketa mukaan. Viihdyn todella hyvin itsekseni, mutta lähes poikkeuksetta joka päivä on ollut kunnon juttutuokioita muiden hostellivieraiden, samaa walkia tekevien tai vaikka samassa kahvilassa istuvien ihmisten kanssa. Olen oppinut taas niin paljon lisää itsestäni, muista ihmisistä ja maailmasta. Olen kuullut mielettömiä elämäntarinoita ja matkajuttuja, saanut korvaamattomia elämänviisauksia ja piristystä ja neuvoja tarpeen vaatiessa.Vaikka monien ihmisten kanssa olen viettänyt vain joitain tunteja tai muutamia päiviä ja en välttämättä edes tiedä henkilön koko nimeä, on kohtaamiset silti olleet avartavia ja olen saattanut jäädä kaipaamaan ihmistä myöhemmin.

Olen saanut oikoa vääriä olettamuksia Suomesta ja kertoa kymmeniä kertoja Suomen koulutusjärjestelmästä, ilmaisesta yliopistosta ja meidän laajasta kielitaidosta. Joka ikinen ihminen parikymppisestä miehestä seittemänkymppiseen rouvaan on ollut hämmästynyt. Sanonta, että kotia alkaa arvostaa ihan eri tavalla matkaillessa, pitää todellakin paikkansa. Olen aina tykännyt Suomesta, mutta tietynlainen arvostus täällä on kasvanut kotimaata kohtaan.

Ehkä lempparein matkanpätkä oli Nelson-Abel Tasman-Punakaiki-Franz Josef-Wanaka-Queenstown. Tolla akselilla mulla oli tosi hyvä määrä aikaa, hyvät säät, mielenkiintoset kohteet, ihanat hostellit ja tapasin huipuimmat ihmiset. Huikeimpia kokemuksia olivat Rotoruan Maori-ilta, Roys Peak & Ben Lomond -hiket, Franz Josefin jäätikköretki ja Punakaikin rauha.


Kiitos Uusi-Seelanti! Until next time!

Nyt koneeseen ja koneennokka kohti Sydneyä, jossa mulla on pari päivää aikaa sanoa kaupungille heipat ja pakata kaikki kamat kasaan. Reissu on ollut aivan ihana, mutta kiva mennä takaisin Sydneyynkin, sinne kun on ollut jo ikävä

Hanna